Kesäloma on aina kesäloma

Miljoona kokemusta rikkaampana 

Jaahas, on taas lomat ns. lusittu tältä kesältä. Siis sillä meistä, joka päivisin käy työssä. Koska emme ikinä ole olleet mökki-ihmisiä, on loma yleensä tarkoittanut matkustamista jonnekin ulkomaille. Tällä kertaa meillä olikin edessä pieni dilemma, kun tavallaan olemme koko ajan ulkomailla. Ja matkustaminen Suomeen - vaikka ehdottomasti olikin suunnitelmissa - ei sinällään vastaa samaa asiaa kuin ulkomaan loma. Niinpä sitten lomailustamme tulikin aika liikkuvainen. 

Ihana Helsinki

Ihan ensimmäiseksi suunnattiin Suomeen ja kotiin. Täytyy sanoa, että oli kyllä ihan paras päätös ikinä, että päätimme hankkia meille pienen Suomi-kodin näiden muutaman vuoden ajaksi. Ja vaikka kodin sijainti ei ensin ihan optimaaliselle tuntunutkaan (ollaan suunnilleen Helsingin päärautatieaseman ja Senaatintorin puolivälissä), niin näillä lyhyillä piipahduksilla paikka on ihan loistava! Vietimme stadissa kaksi viikkoa ja leikimme turistia ihan koko rahan edestä. Käytiin lounaalla Kauppatorilla, katsomassa erilaisia tapahtumia Senaarintorilla ja Narinkkatorilla, syötiin aamupalaa kahviloissa ja käveltiin ja ihasteltiin merenrantoja. Kaksi viikkoa mahdollisti myös sen, että meillä oli aikaa tavata ihmisiä lounailla, kahveilla ja päivällisillä. Ihan huippua! Suomessa on aina kiva käydä, onhan se kuitenkin koti. 

Patikointia Espanjassa

Se ulkomaan lomakohde tänä vuonna oli Espanja. Ja syynä se, että sinne meidän luottomatkatoimistomme järjestää patikointimatkoja. Vaikka vanhoja ihmisiä jo ollaankin, ei edelleenkään ihan innostuta lomailusta, jossa lähinnä siirrytään hotellin uima-altaalta rannalle ja välillä, jos ihan hurjiksi heittäydyttäisiin, osallistuttaisiin opastetulle kaupunkiretkelle, jossa kaikki ohjataan samaan kahvilaan/matkamuistomyymälään ja retken hintaan kuuluu yksi juoma. Joten matkoilla aina tehdään jotain. 

Löysimme lomapatikoinnin ilon (ainahan me ollaan arkikävelyä harrastettu ja varsinkin koiran kanssa paljon kävelty ja retkeilty) aikoinaan Kreetalla, jossa päätettiin osallistua  vaellukselle Samarian rotkolla (joo se oli matkatoimiston järjestämä 😁). Patikointi oli tosi mahtava kokemus! Hämäävästi itse patikointipäivänä ei illalla oikein tuntenut tehneensä mitään, mutta pari seuraavaa päivää kyllä jaloista tiesi, että muutama tunti oli tullut kuljettua lähinnä alamäkeä. Suositus tuolle patikoinnille, mikäli Kreetalle satut menemään.

No joo siis sen jälkeen olemme yrittäneet joka reissulla löytää jotain kivoja patikointeja. Mieluiten teemme niitä kahdestaan omaan tahtiin, mutta joskus on ollut pakko logistisista syistä liittyä johonkin ryhmään. Ollaan patikoitu Australiassa ja Uudessa-Seelannissa, Grand Canarialla, toisessa Grandissa eli Grand Canyonilla sekä Monument Valleyssa Usassa ja lukemattomissa muissa paikoissa eri puolilla Yhdysvaltoja, silloin, kun siellä asuttiin. Myös Israelissa on käyty useissa luonnonpuistoissa ja tossua tuli kulutettua myös Jordanian Petrassa, vaikka se ei kohteena varsinaisesti patikointiretki olekaan. Eli missä vain asumme tai muuten satumme olemaan pidemmän aikaa, yritämme etsiä kivoja retkikohteita, jonne pääsee patikoimaan muutamaksi tunniksi. 

Mutta siis tämä meidän luottomatkatoimistomme on suomalainen ja järjestää hyvin käteviä aikuisten (=mukavuudenhaluisten) ihmisten patikointeja eri puolilla Eurooppaa. Me olemme käyttäneet heitä nyt kolme kertaa eli Slovenian ja Moselin patikoinnit on tehty ennen tätä tämän kesän Espanjan reissua. Konsepti on siis se, että patikointi kestää vähän kohteesta riippuen noin viikon ja meidän ei tarvitse muuta kuin aamulla mennä hotelliin aamupalalle, nakata päiväreppu selkään ja lähteä astelemaan kohti seuraavaa majapaikkaa, jossa matkatavaramme jo odottavat meitä hotellihuoneessa. Oikein kätevää siihen verrattuna, että kannettaisiin viikko mukanamme rinkassa kaikkea matkalla tarvittavaa. 

Tämän kesäkauden uutuutena matkatoimistolla oli reitti, joka on osa Santiago de Compostelaa ja sehän kolahti heti! Okei, unohdettiin pyytää ensimmäisestä majapaikastamme pyhiinvaelluspassi, johon matkan varrella saisi kerätä leimoja, mutta hyvin käveltiin ilman sitäkin. Reitti alkoi Irúnista Pohjois-Espanjan Baskimaalta. Siitä sitten kuljettiin seuraavan 8 päivän aikana Bilbaoon, jonne matkaa tuli kaikkiaan noin 160 km. Maastot ja maisemat vaihtelivat rannikoiden upeista merinäkymistä sisämaan vuoristoiseen mäntymetsään. Päivämatkat olivat majapaikkaan asti +/- 25 km ja pisimmillään kolmisenkymmentä kilometriä. Ei sinällään pahoja matkoja, mutta kun lämpötila huiteli muutamana päivänä 35 asteessa, niin johan siinä hiki tuli ja usko meinasi loppua siinä vaiheessa, kun viimeisen vesipullon pohjalta oli tiristetty viimeisetkin pisarat. Matka päättyi siis Bilbaoon, jossa vietettiin pari päivää ja päästiin myös kulttuurin makuun Guggenheim-museossa. Oli kyllä upea arkkitehtuuri! 

Tällä kertaa meille sattui majapaikoiksi hotellien lisäksi muutama majatalo maaseudulla. Toinen oli - no, olihan siellä sänky ja suihku ja ruokaakin saatiin - sanoisinko yhtä elähtänyt kuin pitäjänsäkin eli ehkä kukkeimmat hetket ovat olleet noin 50 vuotta sitten. Ruoan hän kuitenkin meille illalla valmisti ja sitä oli runsaasti. Aamupala koostui lähinnä espanjalaisesta munakkaasta, joka sinällään oli ihan maukas, mutta ehkä jotain tuorettakin olisi kaivannut. Ai niin, olihan hänellä oman pihan puista saatu omenamehu ja muutamaa omatekoista hilloa, jotka olivat kyllä oikein hyviä. 

Pääosin ruokailumme olivat muutenkin aika niukkoja koko viikon ajan. Aamupala oli enimmäkseen paikasta riippuen ihan runsas tai ainakin riittävä. Lounaaksi pysähdyttiin yleensä johonkin kylään, jos sellainen matkan varrelle sattui osumaan ja herkuttelimme paikallisilla tapaksilla eli pintxoilla. Ne ovatkin kyllä ihan herkkua! Illallisen kanssa kävikin useimmiten vähän heikosti, koska eurooppalaiseen tapaan ravintolat ovat iltapäivisin kiinni ja siinä vaiheessa, kun ne taas klo 19-20 välillä aukesivat, me emme todellakaan enää jaksaneet pukeutua ja lähteä jonnekin syömään, kun vasta olimme selviytyneet suihkusta koko päivän patikoinnin jälkeen. Aika monena iltana söimme hotellihuoneessa kaupasta ostettua salaattia tai leipiä.

Toinen majatalo oli sen sijaan ihan mahtava! Puitteet ei siinäkään olleet mitenkään ihmeelliset, mutta talo itsessään oli herttainen muutama sata vuotta vanha rakennus, jossa oli kivasti kunnostettu piha lekottelualueineen puiden varjoissa. Mutta ihan parasta olivat muut patikoijat, joita siellä majaili! Illallinen katettiin ulkomaalaisille jo 19.30 ja espanjalaisille, jotka ymmärtävät syödä kunnolliseen päivällisaikaan,  vasta tuntia myöhemmin eli 20.30. Ruoaksi syötiin sitä mitä eteen kannettiin, mutta tässä paikassa tarjoilu oli suorastaan ruhtinaallista edelliseen verrattuna: tarjolla oli ensin alkuun pasta isossa kulhossa, pääruoaksi sai valita ranskalaisten perunoiden ja salaatin kanssa kalan tai lihan ja lopulta jälkkäriksi tuotiin jäätelöt. Maistuvaa, mutkatonta ja toimivaa. Ja lisäksi majatalon pitäjäpariskunta oli aivan mahtavan palveluhenkistä väkeä! Meitä ruokailijoita oli saman pöydän ääressä vähän toistakymmentä, kaikki suorittamassa Compostelaa joko kokonaan (kyllä! niitäkin oli) tai osittain. Muut olivat oikeita patikoijia eli kulkivat rinkan kanssa ja yhdellä oli jopa teltta varmuuden vuoksi mukanaan. Meidän tavalliset pyörillä varustetut matkalaukkumme aamulla lähtöä tehdessä herättivät muissa pientä hilpeyttä. Ikäjakauma ulkomaalaisjoukossamme oli varmaankin noin 25 v - me vanhukset. Väkeä oli Saksasta, Hollannista, Suomen Keravalta, Itävallasta ja en muista mistä kaikkialta. (Muilla etapeilla tapasimme kaukaisimmat vaeltajat Uudesta-Seelannista ja USAsta.) Illallinen oli ihan mahtava kokemus, kun kaikki me väsyneet kerroimme matkastamme ja kokemuksistamme, söimme hyvää konstailematonta ruokaa ja vihdoin illan pimetessä siirryimme yöpuulle. Me vanhukset omaan kahden hengen huoneeseen omalla kylppärillä ja valtaosa muista isoon makuusaliin jaetulla pesutilalla. 

Aamulla toivotimme toisillemme hyvää patikointipäivää ja kukin meistä lähti tarpomaan eteenpäin omaa tahtiaan. Ihana oli huomata tässä itsekeskeisessä maailmassa, että matkan varren harvoissa levähdyspaikoissa juttua riitti ventovieraiden kanssa ja kun viikon aikana satuttiin näkemään muutamia ihmisiä useampaankin kertaan, niin tuntui jo, että ollaan vanhoja tuttuja. Aivan huippureissu taas takana ja jos vaan terveenä pysytään jatkossakin, niin emmeköhän vielä tee vastaavia reissuja jatkossakin. Alpit ovat seuraava kiinnostava kohde, joka täältä Belgiasta käsin olisi helposti saavutettavissa.  

Vierivä kivi....

No emmehän me malttaneet pysyä kotona kuin kaksi päivää, kun teki jo mieli vähän lähteä jonnekin. Ja minnekäs sitä sitten muualle kuin kulttuuri- ja shamppanjamatkalle Ranskaan. Kohteena oli Epernayn kylä, jota maailman shamppanjapääkaupungiksikin sanotaan. Ja olihan sitä siellä. Shamppanjaa. Kävimme yhden talon museossa ja toisessa sitten nautiskelemassa tuotteesta. Varsinaista maistelua ei tehty, kun niissä on usein 4-5 lajia testattavana ja mun pää ei kestä nykyään edes sen vertaa. Maisteluannoskin kun on kooltaan lähes normaali juoma-annos. Mutta kyllähän meille pullo jos toinenkin mukaan tarttui ja sinne voi hyvin tehdä vaikka yöpymisretken täältä meiltä, jos joku kyläilijä sattuisi shamppanjasta innostumaan. 

Ja mitäs muuta Ranskassa voi tehdä? No mehän ollaan sen verran lapsenmielisiä ja kaupallisuden kyllästämiä, että mentiin tietysti Disneylandiin. Kaiken hässäkän ohella ne on aika kivoja paikkoja ihan vaan hengailla, kun koko puisto on toteutettu ihan viimeisen päälle. Käytiin toki muutamassa laitteessakin, mutta muuten kuljettiin, syötiin, ihmeteltiin ja vähän shoppailtiin. Erilaisia korvapantoja ties minkä hahmon korvilla olisi ollut valittavana varmaan sadoista malleista, mutta me oltiin kuitenkin vähän tylsemmällä linjalla. Disneypäivästä väsyneenä oli hyvä palata hotellille (ei oltu kuitenkaan missään Disney-hotellissa, jossa aamupalalla olisi soinut iloisesti musiikki ja paahtoleivässä olisi ollut Mikin kuva) ja levätä ennen seuraavan päivän urakkaa. 

Tällä reissulla ei menty ihan Pariisin ytimeen, vaan pysyttiin laitamilla. Ensin Disneyland ja seuraavana päivänä kaupungin toisella laidalla oleva Versailles. Ollaan kumpikin käyty siellä aiemminkin, mies nuorena aikuisena ja minä toistakymmentä vuotta sitten tyttären kanssa, mutta nyt ensimmäistä kertaa mentiin yhdessä. 

Olen ennenkin todennut, että vaikka olen vannoutunut tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden kannattaja, niin eihän maailmassa olisi Versaillesin palatsin, Egyptin pyramidien tai Antiikin Rooman ja Kreikan temppeleitä tai Colosseumia ilman silloin vallinnutta erittäin eriarvoista yhteiskuntaa. Mitään näiden kaltaista ei enää rakenneta. Ei silti, nykyrakennukset yleensä pysyvät pystyssäkin vain korkeintaan muutaman kymmenen vuotta, joten eipä niissä muutenkaan riittäisi jälkipolville ihmeteltävää. 

Mutta on tuo Versailles kyllä mittakaavaltaan ja loistoltaan ihan käsittämätön! Ja vielä kun vertaa sen ajan tavallisen ihmisen olosuhteisiin, niin eipä ole ihme, että erilaiset vallankumousajatukset alkoivat vähitellen itää talonpoikien päässä... Jos et ole vielä Versaillesissa käynyt, niin vähintään päivä kannattaa tutustumiseen varata. Pelkkä palatsi vie jo oman aikasa, mutta vähintään yhtä upeita ovat puistot ja tutustumisen arvoisia myös pienemmät Petit ja Grand Trianonin palatsit/kartanot. Liittyypä Versaillesin historia tähän meidän nykyiseen asuinpaikkaankin! Napoleon muutti tuonne asumaan suuruuden päivinään ennen valitettavan ikävää Waterloon taistelua. Lisäksi Belgian ensimmäinen kuningatar (ja surullisenkuuluisan Leopold I vaimo) oli Ranskaa lyhyesti hallinneen kuninkaan tytär, jolla oli oma huoneistonsa Versaillesissa. Eurooppalaiset hallitsijasuvut kytkeytyvät toisiinsa monin tavoin erilaisten naimakauppojen ja/tai juonittelujen kautta ja kaikki suvut ovat jotenkin kytköksissä toisiinsa. Yritin tuon Versaillesin visiitin yhteydessä perehtyä Ranskan kuningashuoneeseen ja erilaisten Ludwigien järjestykseen, mutta aika nopeasti oli lopetettava. En kertakaikkiaan pysy perässä erilaisten sukuhaarojen yhteyksistä toisiinsa ja kuka on kaapannut vallan keneltäkin. Suomen presidentit on vielä aika helppo pitää mielessä.. 

Syksy käynnistyy

Paripäiväisen Ranskan reissun jälkeen oli taas mukava palata kotiin. Kesäkin oli vihdoin saapunut myös tänne Belgiaan ja lähes koko syyskuu on ollut toistaiseksi lämmintä ja aurinkoista. Alkukesän sateet ja tuulet ovat pysyneet vielä poissa ja olen nauttinut lämpimistä aamuista ja lenkkeilystä taas tutuissa maisemissa.

Lomat on siis ohi tältä erää ja arki on koittanut. Syyskuu on mennyt enimmäkseen kotioloissa muutamia pienempiä tilaisuuksia lukuunottamatta ja onkin mukavaa, kun on voinut tehdä ihan tavallisia asioita pitkästä aikaa. On myös kiva, kun tietyt asiat alkavat jo toistua. Vaikkapa NATO hyväntekeväisyysbasaari, joka vuosi sitten oli minulle täysi mysteeri, on taas jo valmisteluissa pitkällä ja asiat rullaavat mukavasti tutussa porukassa. Tutummalle tuntuu myös syyskuun lopussa tehtävä vuoden toinen yhteismatka NATO-maiden kanssa, kun suuntaamme viikoksi Unkariin. Edellinen reissuhan oli kesäkuussa Belgiassa ja Luxemburgissa ja tästä kirjoitin aiemmassa blogissani. Ohjelmassa on taas miehille kaikenlaista opettavaista ja me puolisot pääsemme tutustumaan jokiristeilyyn, posliinitehtaisiin ja ties mihin. Tällä kertaa joudumme valitettavasti lopettamaan tuon reissun hieman kesken päästäksemme viikonloppuna Suomeen, jossa miehellä on muita työasioita edessä. 

Itse puolestani jään Suomeen peräti kuukaudeksi ja siihen liittyykin melkoinen elämänmuutos! Ensimmäinen lapsenlapsemme on tulossa maailmaan näinä aikoina ja haluan ilman muuta olla tutustumassa tähän uuteen ihmeeseen heti alkuhetkistä asti. Eli jännittäviä hetkiä on edessä perhepiirissä! Olen myös aloittanut noin 30 vuoteen ensimmäisen käsityöni ja tavoitteena on saada tehtyä neuletakki tälle tulokkaalle. Saattaa myös olla, että lopputuloksena on jotain ihan muuta....Varsinkin, kun minulla on käytössäni englanninkielinen neulemalli, jossa käytetään aivan käsittämättömiä lyhenteitä erilaisista silmukkatyypeistä, joita en varmaan osaa enää edes suomeksi. 

Mutta näissä merkeissä siis tähän syksyyn. Tuleva syksy tuntuu olevan jo melkein ohi, kun kalenteria katsoo. Palaan Suomeen vasta loka-marraskuun vaihteessa ja silloin nuo NATO-basaarikiireet ovat kiivaimmillaan. Sitten ollaankin jo lähes joulukuussa ja kaikkihan tietävät mitä se tarkoittaa! 

Lisäksi talven tulo ja vuoden vaihtuminen tarkoittaa sitä, että minun pitäisi ilmeisesti alkaa orientoitua palaamaan takaisin työelämään kesällä! Huh, ehkä en vielä ajattele ihan niin pitkälle kuitenkaan. 

Mutta kyllä, ensimmäiset kynttilälyhdyt on jo otettu esille ja sytetty terassille pimenevien iltojen iloksi. En kuitenkaan uskalla vielä toivottaa jouluiloa tässä vaiheessa, mutta mukavaa syksyä joka tapauksessa. Minä keskityn vielä kuumeisesti pikkiriikkisen neuletakin valmistamiseen. 

. 

On kesiä ja on kesiä

Jatkuvaa lomaa?

Siitä on nyt aika tasan vuosi, kun muutettiin tänne Waterloohon. Aika on ja ei ole mennyt nopeasti. Valtavasti on tullut eteen uusia asioita, kivoja ja sitten ei ihan niin kivoja. Tällainen työstä poissaoleminen on samalla myös matka omaan itseen. Siihen, miten paljon itseä määrittelee työn kautta ja miten työ vaikuttaa oikeastaan kaikkeen ihan arkielämän järjestelyistä siihen, minkälaisten ihmisten kanssa päivät kuluvat. Kun päiviä ei määritä eikä aikatauluta työ, ei toisaalta myöskään ole ns. vapaa-aikaa. Toki voi ajatella niin, että kaikki päivät ovat sitä vapaata, mutta itse olen vielä niin kaavoihin kangistunut, että jos ei ole arkea, ei ole varsinaista viikonloppuvapaatakaan. Tyhmää joo, mutta päivät ovat helposti vain toistensa kaltaista massaa, jota rytmittävät muutamat säännölliset tapaamiset tai epäsäännöllisesti toistuvat tapahtumat. 

Jokainen päivä on rakennettava aina uudestaan alusta lähtien ihan siitä, missä ja miten aikoo lounastaa. Kuulostaa periaatteessa kivalle, mutta erityisesti tämä lounasasia on saanut jopa minut - ikuisen työpaikan lounaista valittajan - kaipaamaan työpaikkaruokalaa. Ruokatottumukseni ovat taatusti ottaneet takapakkia, ja kun samalla sekä arki- että muun liikunnan määrä on vähentynyt, ei tilanne ole varsinaisesti mennyt siltä osin hyvään suuntaan. 

Sosiaalinen piiri

Olen huomannut samojen pään sisäisten asioiden tapahtuvan suunnilleen samaan aikaan, kun vertaan tilannetta siihen, jolloin edellisen kerran olin pidemmän jakson pois töistä eli vuoden vuorotteluvapaalla meidän USAn reissun aikana. Ensin aika menee uutta ihmetellessä ja kotiin ja uuteen kotipaikkaan tutustuessa. Vähitellen alkaa löytää uusia tuttavuuksia ja jopa ystäviä. Tällainen kokemus osoittaa hyvin myös sen, että suomalaisuus ja jopa pohjoismaalaisuus yhdistää ihmisiä silloinkin, kun ei välttämättä muuta yhteistä pohjaa ihan helposti löytyisi. On myös ihanaa ja jopa opettavaista huomata, että omien kuplien ulkopuolella on aivan mahtavia ihmisiä, joita ei ilman tällaista alkuun 'pakotettua' tutustumista olisi koskaan oppinut tuntemaan. Ystävyyssuhteet myös ainakin näin aikusiällä kestävät pidemmänkin tauon. Ja tässä vaikkapa sosiaalinen media on aivan loistava ylläpitäjä! Teimme toukokuussa yhdistetun työ- ja lomamatkan USA:an. Siellä vietimme aikaa ja yövyimme ystävien luona, joihin tutustuimme tuon USA-vuoden aikana. Samoin pari viikkoa sitten saimme tänne vieraaksemme (tosin ihan vain päiväseltään) intialaisten ystäviemme tyttären, joka oli reppureissaamassa Euroopassa ystävänsä kanssa. Ihan mahtavaa!

Itselläni luontevat piirit täällä ovat ensisijaisesti muut suomalaiset (sotilaiden) puolisot. Meillä on muutamia kiinteämpiä whatsup-ryhmiä, joissa voidaan vaihtaa ajatuksia mistä vaan, lähettää lounaskutsuja tai sopia treffejä muuten vaan. Ihan mahtavia ryhmiä aina siitä, jos haluaa kysyä vaikkapa, mikä olisi paras jauho leivontaan tai onko vinkkejä hyvistä retkikohteista lähialueilla. On myös erilaisia ryhmiä, joiden kanssa suunnittelemme muutamia täällä järjestettäviä tilaisuuksia, kuten miehen työn SHAPEn yhteisiä tapahtumia tai syksyisin järjestettävän NATO-basaarin valmistelut. Suunnitteluhan kestää käytännössä koko vuoden, joten sen tiimoilta on ihana tavata ihmisiä ja kuulua ryhmään. 

Lisäksi itselläni on miehen työn puolesta yhtenä viiteryhmänä kansainvälisten NMR-puolisoiden ryhmä, joiden kanssa tapaamme erilaisissa yhteisissä isommissa ja pienemmissä juhlissa ja tapahtumissa. Kaksi kertaa vuodessa järjestetään myös vuorollaan johonkin NATO-maahan viikon kestävä opinto-/tutustumismatka, jossa puolisot ovat mukana osin oman ohjelman ja osin yhteisen ohjelman puitteissa. Tämän kesän matka tehtiin  vähän ehkä tylsästi Belgiaan ja Luxemburgiin (tosin niissäkin sain valtavasti uusia kokemuksia, kuten käynti ateljeessa, jossa näimme miten etenee prosessi ideasta valmiiksi haute couture -luomukseksi. Joo ei ihan mun ominta alaani). Syksyllä suuntaamme Unkariin. Jossain vaiheessa on myös Suomen tehtävänä isännöidä tätä joukkoa omalla vuorollaan. Mielelläni olisin sitä järjestelelmässä, mutta katsotaan nyt ajoittuuko se meidän aikaamme vai ei. 

Yhteys paikallisiin ihmisiin puuttuu kyllä valitettavasti ihan kokonaan. Samalla se tarkoittaa sitä, että ranskan puhuminen on minulla edelleen lähes yhtä ontuvaa kuin tänne tullessakin. Käyn kyllä ranskan kurssilla, mutta jos kielen käyttö päivittäisessä elämässä rajoittuu kaupassa käytyyn '100 g tuota leikkelettä' , 'en tarvitse kassia' ja 'mukavaa päivänjatkoa' -tasoiseen viestittelyyn, ei kielitaito juuri pääse kehittymään. Ne perheet, joissa on pieniä lapsia, joutuvat edes jonkinlaiseen kommunikointiin, kun heidän koulujensa ja muiden asioidensa kanssa yhteyksiä muihin on selvästi enemmän. Tosin toki jos ja kun lapset valtaosin käyvät kansainvälistä koulua, on siinäkin kielenä valtaosin englanti. 

Työ

Johtuneeko sitten juuri tuosta edellä mainitusta kontaktien vähyydestä, että tässä vaiheessa vuotta alkaa tulla taas kaipuu töihin. Saman huomasin USAn vuoden aikana eli vajaan vuoden kestänyt kotirouva-aika oli aivan riittävä ja odotin silloin jo innolla syksyä ja työhönpaluuta. Nyt olen noteerannut saman. No töitä en todennäköisesti aloita vielä vuoteen ainakaan Suomessa, joten sitä lienee turha itkeä. Vaikka täytyy kyllä sanoa, että nykyinen maan hallituksen tilanne ja sen kaavailemat muutokset lainsäädäntöön omalla osaamisalallani ovat kyllä niin sormia syyhyttävän herkullisia, että suorastaan palan halusta päästä sorkkimaan niitä jotenkin! Ajattelinkin, että voisin oikein hyvin lähettää hallitusnelikolle pitkiä viestejä, jossa kertoisin heille aivan ilmaiseksi omia näkemyksiäni uudistuksiin. 

Itse työn puutteen lisäksi olen todennut, että yhtä lailla kaipaan tilaisuutta keskustella työhöni liittyvistä asioista, pallotella asioita, pohtia, kommentoida ja kertoa omia näkemyksiäni. Työssäni kuitenkin olin tottunut siihen, että näkemyksilläni on väliä, niitä kuunnellaan ja pystyin yhdessä muiden kanssa vaikuttamaan asioihin. Tällä hetkellä sellainen 'tukiryhmä' puuttuu. Pahoittelenkin kovasti sitä, että ne entiset ja nykyiset kollegat, jotka ovat täällä käyneet kyläilemässä, ovat myös saaneet täyslaidallisen pohdintaa työasioista. Samalla myös kiitän teitä kaikkia siitä, että olette toimineet täydellisenä varoventtiilinä, jolloin olen kuormittanut puolisoani vähemmän omilla työpohdinnoillani. Vinkiksi siis samalla työkavereilleni, että ei ollenkaan haittaa, jos lähetette tännepäin välilllä jotain materiaaleja kommentoivaksi. Aivan varmasti kommentteja tulee :) Ja Brysseliin kokousmatkalle tulevia kollegoita tapaan enemmän kuin mielelläni lounaiden tai päivällisten merkeissä!

Minulla on siis vielä vuosi jäljellä tätä vapaata. Se tarkoittaa sitä, että suunnilleen puolen vuoden päästä olisi varmaan viimeistään syytä ottaa yhteyttä työpaikalle ja neuvotella siitä olenko tulossa takaisin ja jos, niin mihin tehtäviin. Tällä hetkellä kallistun vahvasti työhönpaluun kannalle, mutta toisaalta koskaan ei voi tietää mitä elämä ylipäätään tuo tullessaan. 

Kyläilyjä ja turisteilua

Ollaan nyt asuttu uudessa kodissamme runsas kuukausi. Mehän jouduimme muuttamaan aiemmassa muuten ihanassa kodissa ilmenneiden sisäilmaongelmien vuoksi. Aikamme mietittiin, mitä tehdään ja päädyimme sitten terveyssyistä vaihtamaan asuntoa. Vanha belgialainen omakotitalo vaihtui moderniksi kerrostaloasunnoksi. Ja täällä on pikkuvessassakin lavuaari, mikä ei varmaan suomalaisesta noin yleisesti tunnu mitenkään ihmeelliselle asialle. Mutta uskokaa pois! Täällä se on ihan ylpeilyn aihe expat-piireissä.  

Muutettiin siis vikkoa ennen juhannusta ja seuraava viikko laitettiin asuntoa kuntoon (hyvä että oli vielä säästössä vuoden vanhat Niemen laatikot). Vietettiin sen jälkeen viikko Suomessa ja kotiinpaluun jälkeisen neljän viikon aikana meillä on ollut kolme eri yökyläystävää (sukulaiset lasketaan tässä yhteydessä myös ystäviksi). Eli kaikkiaan heinäkuu on kulunut pitkälti vieraiden kanssa kulkiessa. Mies on kyllä ollut ihan normaalisti töissä, eli vieraiden viihdyttäminen on ollut arkipäivien aikana lähinnä minun projektini. Vieraat ovat ihania, mutta käytännössähän se tarkoittaa kuitenkin sitä, että se ns. normaali arki ei päässyt alkamaan vieläkään. Jääkaappi ammotti tyhjyyttään, kun ruokailut hoidettiin eri puolilla Walloniaa ravintoloissa. En myöskään leiponut mitään, koska pakkohan konditorioista on ostaa herkkuja illaksi. Lisäksi noihin viikkoihin mahtui sekä Belgian että Ranskan kansallispäivän virallinen juhlinta ja yhdet viralliset päivälliset eli aika tiukalla ohjelmalla mentiin. 

Kävimme vieraiden kanssa Antwerpenissä, shoppailemassa, parissa linnassa ja Bruggessa. Sää onneksi suosi kaikkien vierailujen aikana, vaikka keskimäärin kesä on ollut ihan järkyttävän sateinen ja tuulinen. Ostimme uuden kodin terassiille mukavan sohvaryhmän, jossa olemme istuneet yhteensä ehkä noin kaksi tuntia. Muun ajan sohvan pehmusteet ovat olleet lähinnä olohuoneen nurkassa sateelta suojassa. Kasvien alta joudun tyhjentämään välillä ruukkujen aluslautasia, ettei niissä seisoisi vettä jatkuvasti. Kun viime kesä oli rutikuiva ja lämpö huiteli koko ajan 30 asteen tienoilla, on kontrasti melkoinen! Eron huomaa esim. siitä, että siinä missä viime kesnä kaikki viheralueet olivat aivan keltaisia jo alkukesästä eikä oman pihan nurmikkoa voinut leikata käytännössä kertaakaan ennen syyskuuta, niin nyt joka paikka on kauniin vehreä ja runsas. Joo luonto varmaan tykkää enemmän tästä kesästä, mutta itse kyllä olin oikein tyytyväinen viime kesään. 

Viime viikko ja tämä viikko ollaan nyt yritetty elää jollain lailla tavallisesti ilman vieraita tai kenenkään järjestämiä päivällisiä tai muita juhlia. Tämän jälkeen alkaa loma sillä meistä, joka käy töissä, joten arki jää sivuun taas joksikin aikaa. Lomaa vietetään sekä Suomessa että Espanjassa ja vähän toki myös täällä kotona. Syksyllä otetaan taas vieraita vastaan tänne airbnb-majoitukseemme oikein ilolla!

Ajan kulkua

Syyskuussa yritetään päästä taas arkeen kiinni joksikin aikaa. Tosin syksykin näyttää kovin repaleiselle, kun heti syyskuussa on aiemmin mainitsemani viikon matka Unkariin. Sen jälkeen matkustan itse muutamaksi viikoksi Suomeen, jossa odotettavissa on ensimmäisen lapsenlapsemme maailmaan saapuminen! Jännitystä ja uusia asioita riittää siis ihan kotimaassakin runsain mitoin. On kyllä huimaa, miten oma lapsi voi olla jo siinä iässä, että meistä tulee isovanhemmat! Kun Suomesta lopulta palaan, ollaankin lähestulkoon lokakuussa, mikä tarkoittaa sitä, että sosiaalinen elämä täällä vilkastuu, NATO-basaarin valmistelut ovat loppusuoralla ja sitten onkin enää pieni hyppäys jouluun! Eli käytännössä ihan hetken päästä ollaan siinä tilanteessa, että sitä töihinpaluuta pitää alkaa ihan tosissaan suunnittelemaan... 

Toistaiseksi kuitenkin vielä eletään (hyyyyyvin sateista) kesää ja ihan kohta pitkään odotettua lomaa. Täytyy sanoa näin vierestä seuranneena, että ei mies ole kaikkein helpointa työrupeamaansa tähän uransa loppupuolelle ottanut. Työpäivät ovat pitkiä ja venyviä, työviikot jatkuvat välillä viikonlopun puolelle, uusia asioita tulee koko ajan eteen ja monessa suhteessa hän on täällä keksimässä ratkaisuja ongelmiin, joita ei aiemmin tiedetty edes olevan olemassa. 

Mutta siis viikon päästä olemme jo lomalla ja työasiat saavat odottaa ainakin hetken aikaa. 

Mikä kevät!!

Arki? Mikä se on

Huh huh, mitä haipakkaa on tämä kulunut kevät ollut. Toki kaikki on kovin suhteellista ja varmaankin ruuhkavuosia elävä työssäkäyvä vaihtaisi paikkaa kanssani koska vaan. Mutta näin ikääntyneen jo kotiin 'laitostuneen' näkökulmasta on kyllä ollut melkoisen vilkas kevät. Ollaan reissattu Suomessa milloin mistäkin syystä, haettu vaihtelua arkeen (hah! mihin arkeen...) tekemällä muutamia pieniä matkoja, kuten tulppaanimatka Hollannin Keukenhofiin ja juustoa ostamaan Goudaan ja lisäksi nautittu vieraiden seurasta täällä meillä. 

Miestä on stressannut NATO-kuviot, minua vähän pienemmät. Osa kiireistä on ollut ihan itse aiheutettua ja osa tuli muuten vaan kaupan päälle. Toisaalta myös itse valitut ihanat asiat aiheuttavat ylimääristä stressiä ja puuhaa, mikä pidemmän päälle alkaa kuormittaa. Helmikuusta lähtien ollaan eletty periaatteen 'kahden viikon kuluttua on varmaan jo helpompaa' mukaisesti ja onnistuttu tehokkaasti pettämään itseämme. Tässä vaiheessa fokus on --- no oikeastaan vasta elokuussa, jolloin on toivottavasti ihan oikea loma-aika tiedossa. 

Suomen keikat

Ai mikä meitä sitten on kuormittanut? No ihan kakenlaiset asiat! Kivoja juttuja on siis ollut paljon alkaen omista synttäreistäni Suomessa. Vaikka olivatkin hyvin pienimuotoiset ja ihan vaan perheen kesken, niin silti järjestelyä nekin juhlat vaativat. Ja tietysti lisämausteena vielä se, että koko homma edellytti reissaamista Suomeen. Suomen matkoille olen myös varannut vähän turhan paljon ohjelmaa ihan ylipäätään, kun olen yrittänyt tavata mahdollisimman paljon ystäviä. 

No yksi ylimääräinen Suomen-keikka tuli sitten vähän tylsemmästä syystä eli hammaslääkärikäynnistä! Joo kävin toki täällä Waterloossa ensin tsekkauttamassa tilanteen, mutta kun mitään vikaa ei löytynyt ja hammaslääkärin seuraava suunnitelma oli mahdollinen hampaan avaaminen ja juurihoito, niin päätin että sen hoidatan mieluummin Suomessa, jossa ymmärrän myös sen, mitä lääkäri sanoo. Joten ei muuta kuin maanantai-iltana Ryan-airilla Suomeen, tiistaina hammaslääkäriin ja perjantaina taas tänne kotiin. Siinä välissä hammaslääkäri diagnosoi haljenneen hampaantyven, jonne tungettiin sementtiä (?) ohjeistuksella, että se joko kestää tai sitten ei. No toistaiseksi on hammas pysynyt kunnossa ja sormet ristissä, että näin pysyy jatkossakin. Kesälomalla aion kyllä Suomenreissulla käydä tsekkauttamassa hampaat kunnolla. 

Tässä välissä saatiin Suomi NATOn jäseneksi, mikä aiheutti muutamia lisäkierroksia kotona. Runsas vuosi sitten, kun vasta suunniteltiin tänne muuttamista, oli näköpiirissä vähän rauhallisempi työrupeama, jossa Suomi tuttuun tapaan lähinnä tarkkailee ja raportoi, mitä NATOlle kuuluu. No sattuneesta syystä tuo tarkkailu on muuttunut aika hektiseksi prosessiksi, jossa yritetään selvittää kaikkea mahdollista maan ja taivaan välillä pienistä nippeleistä suuriin linjanvetoihin, kun jokainen päivä tuo eteen jotain uutta.

Huhtikuussa tehtiin sitten jälleen yhden viikonlopun mittainen matka Suomeen, kun isäni juhli 90-v synttäreitä ja tytär häitänsä. Aika tehokasta toimintaa, kun saatiin kahdet juhlat yhdellä reissulla ja molemmat vielä meistä riippumattomina ajankohtina!

Ihanat syyt matkaan siis, mutta eipä tuotakaan reissua varsinaisena lepomatkana voi pitää. Upea oli tavata pitkästä aikaa serkkuja ja sukua, jota ei ihan jatkuvasti näe. Ja voi miten ihanaa olisi, kun voisi saada koko joukon kasaan vähän useamminkin! Toivotin kaikki tervetulleiksi tänne meille kyläilemään ja toivottavasti jotkut kutsuun tarttuvatkin. 

Ja häät on kyllä aina niin kertakaikkisen ihana tapahtuma, jossa ihan väkisinkin tahtoo silmäkulmat kostua. Onnellisuus on aina kaunista. 

Kyläilyjä

Vieraita meillä on myös riittänyt kevään aikana tasaista tahtia. Jokainen vierailu on ollut ihana ja lämmin kiitos kaikille kävijöille. Vieraiden kanssa tulee myös itsekin liikuttua vähän oman kylän ulkopuolella, joten meillekin nämä visiitit toimivat tavallaan turistimatkoina. Mutta kieltämättä, kun viikon sisään kolmatta kertaa käy Napoleonin taistelun museota läpi, alkaa jo ajatus harhailla vähän muualla kuin itse museossa. Onneksi kaukaa viisaina ostettiin viime kesänä sentään sinne vuosikortti, joka on todellakin maksanut itsensä jo moneen kertaan takaisin. 

Vieraat ovat myös keskenään olleet sen verran erilaisia, että ihan samaa rundia emme kaikkien kanssa sentään ole tehneet. Monet olemme vieneet Bruggeen (joka kerta jaksan ihastella tuota superkaunista kaupunkia!), osan kanssa pyörineet Brysselissä ja sitten vieraista riippuen kehitelleet jotain muita käyntejä lähialueilla. Ja Bruggesta löysin muuten talon, jossa aikanaan on asunut maanpaossa ollessaan nykyisen Britti-monarkin edeltäjä eli Charles II 1600-luvulla. Pitäisikö vinkata tuolle uudelle kuninkaalle, että heillä saattaa olla majoituspaikka tiedossa, mikäli joskus Bruggeen suuntaavat. 

Mutta niin ihania kuin vieraat ovatkin, niin kyllähän nämä visiitit kieltämättä meidän normaaliin arkeen vaikuttavat. Omat päivittäiset kävely- tai juoksulenkit ovat käytännössä aina noina aikoina jäissä, jääkaappi on joko tyhjä tai sinne ostetut ruoka-aineet pilaantuvat, koska aamupalaa lukuunottamatta käytännössä kaikki ruokailut hoidetaan kodin ulkopuolella ravintoloissa ja kahviloissa. Tästä seuraa suoraan myös se, että ruokavalio ei myöskään ole  järin terveellinen, koska kukapa ei haluaisi syödä paikallisia ihania croissantteja ja leivoksia! Niin tietysti mekin, mutta siinä missä vieraamme näkökulmasta kyseessä on ihana muutaman päivän vierailu irti arjesta, jolloin herkuttelu on sallittua, niin meidän näkökulmastamme tuo herkuttelu on välillä ollut enemmän sääntö kuin poikkeus. No ei siinä mitään, sitten vaan skarppaamme sen jälkeen vähän enemmän. 

Ja todellakin kaikki vieraat ovat olleet ja ovat edelleenkin enemmän kuin tervetulleita! Minun näkökulmastani he tuovat ihanaa vaihtelua arkeen ja suomenkielistä juttuseuraa. Mies saa puolestaan toimia asiantuntevana oppaana ja kokea, että edes joku hänen osaamistaan arvostaa kotona (haha!!). Joten jatkossakin kaikki halukkaat ovat enemmän kuin tervetulleita ilahduttamaan päiviämme. Mehän viettäisimme kaikki illat kotona, jos ei meillä kävisi vieraita, ja myös kaikki meidän ihanat ravintolat olisivat jääneet testaamatta. Suomen vieraamme ovat kyllä välillä ihmetelleet sitä, miksi haluamme jo etukäteen tietää mihin aikaan he haluavat syödä... No siksi, kun ravintoloilla täällä on päivätauko ja illaksi on todellakin tarpeen varata pöytä. Suomalaisena tähän on kyllä ollut vähän hankala tottua. 

Juhlia ja matkoja

Vappuna järjestimme miehen työpaikan suomalaisille perheille piknikin ihanassa Hulpen linnan puistossa. Oli mahtava sää ja ihana oli tavata vanhoja tuttuja ja uusia ihmisiä, joiden kanssa yhteiset kokemukset lähentävät meitä näiden muutamien täällä vietettävien vuosien aikana. Tarkoitus on järjestää tällä kokoonpanolla vastaavia tilaisuuksia muutamia kertoja vuodessa. Ihan mahtaviin ihmisiin täällä kyllä tutustuu! 

Seuraava isompi tilaisuus meillä olikin sitten tällä viikolla, kun järjestimme vihdoinkin Suomen NATO-jäsenyyden kunniaksi juhlat kaikille NATO-maiden edustajille ja vieraita kutsuimme paikalle noin sata. Juu ei, tätä juhlaa emme järjestäneet kotonamme, vaan varasimme juhlatilan ja tarjoilut ns työpaikalta eli SHAPEstä. Vaikka varsinaisia järjestelyjä emme ole itse tätä varten joutuneet tekemään, niin suunnittelu, ajankohdan varaaminen, kutsut ym ovat kyllä työllistäneet jonkin verran. Enemmän miestä kuin minua. Itsehän keskityn vain näyttämään edustavalle ja oikein hyvinhän se meni 😁 

Ja kun tuosta juhlasta toivutaan, niin perjantaina hypätään lentokoneeseen suuntana USA, jossa miehellä on ensin työreissu ja sen jälkeen jatketaan viikon verran lomailua. Toistaiseksi emme ole vielä ehtineet tehdä tuon eteen muuta, kuin varata ensimmäisen yön majoituksen, mutta onhan tässä vielä muutama päivä aikaa.... Ihana on kyllä lähteä matkaan! Jenkkeihin meillä on ollut tarkoitus lähteä jo pitkään. Ensimmäinen reissu oli varattu huhtikuulle 2020, mutta sattuneesta syystä siitä ei sitten tullutkaan mitään. Siirsimme lentoja moneen kertaan, kunnes jossain vaiheessa peruimme ne suosiolla toiveena päästä matkaan sitten joskus. Joten nyt on aivan ihanaa, kun matka lopulta toteutuu. Minulla on aina ollut lämmin suhde USAan aina siitä lähtien, kun aikaanaan lukiolaisena olin siellä vaihto-oppilaana. Sen jälkeen olemme käyneet siellä moneen kertaan sekä vanhan kouluni luokkakokousten merkeissä että ihan muuten vaan lomalla. Ja kun vielä kuusi (vai seitsemän?) vuotta sitten asuimme siellä miehen työn vuoksi vuoden (tästä on oma bloginsa), vahvistui suhteeni tuohon maahan entisestään. Eli ihana lähteä matkaan ja kun olemme niinkin kaukana ja täysin eri aikavyöhykkeellä, ehtii mieskin toivottavasti lomailla ja ottaa taukoa sähköpostista edes vähän. 

Kesäkuun alussa onkin sitten vuorossa toinen matka eli työmatka (avec) niinkin eksoottisiin kohteisiin kuin Belgiaan ja Luxembrugiin! Miehen työssä järjestetään kaksi kertaa vuodessa yhteinen viikon matka aina johonkin jäsenmaahan, jossa sotilasväki tutustuu työn puolesta eri paikkoihin ja me puolisot pääsemme verkostoitumaan keskenämme ja käymme sitten jossain museoissa ja muissa kulttuurikohteissa. Tämä on omalta osaltani ensimmäinen tällainen matka, joten odotan innolla sitä, että pääsen kunnolla tutustumaan myös muihin puolisoihin eri maista. 

Uusi koti

Edellisessä blogissani vähän vihjasin, että asunnonvaihto saattaisi olla edessä. No se on nyt varmistunut. Meillähän on täällä aivan ihana talo, joka tuntuu jo kodille ja jossa olemme viihtyneet tosi hyvin. Täällä on kuitenkin alusta asti ollut joku hajuongelma (ei home eikä kosteus, vaikka sitäkin kyllä kellarissa saattaa olla), joka sai meidät lopulta päätymään siihen, että vaihdamme kotia. Syksyllä meillä tehtiin jotain mittauksia, joissa havaittiin jotain pitoisuuksia ilmassa, mutta nämä eivät ilmeisesti ole vaarallisia. Saimme muutamankymmenen sivun mittaisen ranskankielisen raportin, josta meille kerrottiin yhteenvetona, että ei pitäisi olla terveyshaittaa. Meillä on kuitenkin molemmilla ollut normaalia enemmän hengitystieoireita ja vaikka haju on jo huomattavasti hälventynyt eivätkä esim. vieraat ole sitä enää noteeranneet ollenkaan, tulimme siihen tulokseen, että varmuuden vuoksi on parempi muuttaa. 

Edessä on siis se tilanne, että vajaan vuoden täällä asumisen jälkeen saamme taas pakata tavaramme ja asettua uuteen asuntoon. Viime viikolla allekirjoitettiin vuokrasopimus uudesta kodista, joka vapautuu meille kesäkuun alussa. Tavoite on päästä muuttamaan vielä kesäkuun aikana, joten kunhan tuolta USAn matkalta kotiudumme, käynnistyy taas jälleen kerran pakkausrumba. Nyt se on tosin helpompaa, kun kaikki tavarat lähtevät mukaan seuraavaan paikkaan. Uusi koti on hieman nykyistä pienempi ja säilytystilaa on yleisesti vähän vähemmän, joten joitain haasteita saattaa tulla eteen. Se sijaitsee kerrostalon kattohuoneistossa, joten pihan sijaan meillä on jatkossa iso terassi. Maiseman vihreys siis häviää, mutta toisaalta niin vähenee myös ruohonleikkuu. Joka tapauksessa kesäkuu menee aika lailla tuota muuttoa valmistellessa. Pyrimme saamaan kaiken valmiiksi ennen juhannusta, jolloin meillä pitäisi olla parin viikon loma. Toki pajon mahdollista, että loma tällä(kin) kertaa tarkoittaa muuttamista. 

Tiedoksi siis, että jos suunnittelet matkaa tänne meille kesäkuussa, niin saat varautua kantamaan laatikoita ja elämään ehkä hieman askeettisemmin. Toisaalta heinäkuussa meillä pitäisi olla valmius vastaanottaa uusia vieraita uusissa tiloissa, joten nyt olisi mahdollisuus korkata vieraspalveluiden toimivuus myös siellä. 

Kuten sanottua, kiirettä on pitänyt ja tällä hetkellä mennään korkeintaan viikon syklissä eteenpäin. Tähtäin on elokuun alussa, jolloin uusi koti on toivottavasti jo ihan kunnossa ja edessä siintää kuukauden loma. Siihen asti mennään katse tiukasti vain seuraavassa päivässä. 

Kesä

Ai niin, täälläkin on vihdoin sää lämmennyt, kukat ovat kukkineet jo toista kuukautta, kirsikkapuut ja magnoliat ovat värjänneet maiseman vaaleanpunaiseksi ja sinihyasintit metsän siniseksi. Puut ovat hennon vihreitä, syreenit ja tuomet tuoksuvat ja joka puolella tuoksuu kesä. 

Tosin kesä on ollut aika ailahtelevainen toistaiseksi. Juuri kun nautiskellaan t-paitakelistä ja hierotaan kasvot tönköiksi aurinkorasvasta, niin eikös seuraavana päivänä ole taas kaivettava paksumpi takki tai sadevaatteet kaapista. Paikallisilta olen kuullut, että tämä on ollut poikkeuksellisen kylmä ja sateinen kevät. Toivottavasti kesästä tulee parempi ja päästäisiin oikeasti nauttimaan vähän eteläisemmistä leveysasteista. 

Lisäjännitystä elämässä on tällä hetkellä uuden tositv-ohjelman parissa, kun seuraan hallitusneuvottelujen käänteitä herkeämättä. Mielenkiintoista on kyllä nähdä, mitä tästä seuraa sekä välittömästi että ihan pidemmällä aikajänteellä. 

Mutta joka tapauksessa ihanaa kesää teille kaikille !!!

Ikäkriisi?

 

Visiitti Helsinkiin 

Vietin maaliskuun alun Suomessa synttäreiden merkeissä. Miten onkin, että Suomen-vierailu on aina niin täynnä ohjelmaa, että varsinaista luppoaikaa ei oikein ole. Tapasin ystäviä, lapsia, nyt vielä juhlien merkeissä laajemmin siskojen perheitä, kävin salilla, elämäni ensimmäisessä hemmottelu(?)hoidossa hierontoineen ja muine härpäkkeineen, kampaajalla, lätkämatsissa ja kaupoissa tekemässä pakollisia hankintoja. Sykemittarinkin mukaan näytti sille, että aika tiukka tahti vaikutti olleen. 

Suomessa tulee myös käveltyä ihan valtavasti! Kun asuu Helsingin keskustassa, kaikki tarvittava on niin lähellä, että joka paikkaan kulkee kävellen, vaikka oman haasteensa osittain liukkaat jalkakäytävät toivatkin. Ulkoilu tutuissa maisemissa on kuitenkin tosi kivaa! 

Suomesta tulee aina napattua mukaan tuttua kosmetiikkaa ja tietysti karkkia. Yritin myös käydä vaatekaupoissa, mutta näköjään maasta riippumatta ostoksilla käyminen on aina yhtä vaikeaa. Eli mitään ei tarttunut (taaskaan) mukaan. Tällä kerralla jopa sovitin vaatteita, mutta kun mikään ei näytä päällä hyvälle tai materiaalina on silkkaa polyesteriä, niin sinne jäävät tavarat hyllyyn. Lisäongelmansa tämänhetkiseen shoppailuun tuo sekin, että vaatetarpeeni ovat aika minimaaliset. Kotioloissa verkkarit, joita ei tarvita monia, ja sitten erilaiset coctail-mekot, joista ei millään tunnu löytyvän sekä kropalle että kukkarolle sopivia malleja. Ja tästä päästäänkin seuraavaan asiaan. 

Se ikä!

Numeroilla mitattuna siis yksi elämän rajapyykki tuli täyteen, kun mittarin lukemat pyörähtivät uudelle kymmenluvulle. Täytyy sanoa, että en ole todellakaan sinut asian kanssa. Eihän se mitään sinällään jokapäiväisessä arjessani muuta, mutta tietynlainen paniikki iski päälle kuitenkin. Ilmeisesti on pakko myöntää, että nuoruus on takana, että olen vähintäänkin keski-ikäinen, että valtaosa ihmisistä näkee minussa - jos ei nyt ihan vanhan, niin ainakin selvästi vanhemman henkilön ja että ainakaan muiden mielestä en ole enää hulvaton teini, jolle voi antaa anteeksi vähän omituisempaakin käytöstä. Tämä aiheuttaa myös lisäongelman vaateostoksilla. Kovin tyttömäisiä mekkoja en oikein enää voi (vai voinko?) ostaa. Enkä haluaisi myöskään olla mikään täti. Käsivarret nykyään mieluummin peittää kuin paljastaa, mikä sekin rajoittaa valinnan tekemistä melkoisesti. Aiheutanko itselleni näitä ongelmia miettimällä liikaa, mikä on sopivaa ja mikä ei 'tässä iässä'? Voi olla, mutta sepä tästä juuri niin vaikeaa tekeekin.

En tiedä muista, mutta minä ainakin ikäännyn aivan eri tahtia fyysisesti ja henkisesti. En näe itseäni vanhana (paitsi peilissä ja siinäkin suhteessa epäilen vahvasti, että peilit ovat nykyään kovin huonolaatuisia), korkeintaan aikuisena. Kipuilen vielä senkin kanssa että fysiikka ei ole entisellään. Vaikka kuinka treenaisin (mitä en edes tee...), ei tuloksia vaan tule samalla tavalla kuin ennen. Aiemmin rapakunnosta nouseminen tapahtui korkeintaan viikoissa, nyt mitään ei tapahdu, vaikka miten yrittää. Olen aina ollut hoikka ihan luonnostani, mutta nyt olen jo useita  vuosia joutunut tekemään töitä sen eteen. Tämä on kyllä ihan huutava vääryys! Mitä vähemmän jaksaa tai voi tehdä, sitä enemmän pitäisi tehdä. Ihminen on suunniteltu todella huonosti. Toivottavasti human2.0 on tässä suhteessa rakennettu fiksummin.

En myöskään ymmärrä näitä 'ikä on vain numero' tai 'jokainen on niin vanha, mille itsensä tuntee'. Eikä ole. Ikä on näön heikkenemistä, vaihdevuosia, huonoa unta, sitä että muut menevät ohi vasemmalta ja oikealta niin lenkkipoluilla kuin työelämässä. Ikä on sitä, ettei jaksa vaikka haluaisi, ei huvita, vaikka pitäisi ja että kaikki tuo harmittaa. Ikä toi roikkuvan ihon, veltostuvat lihakset ja ryppyiset reidet. Eli kyllä, olen ihan vähän kateellinen niille pari-kolmekymppisille, jotka eivät itse tiedä, miten hyvin heillä on vielä asiat monessakin suhteessa. No se siitä. Kuten on hyvin todettu, ikääntyminen lienee kuitenkin parempi kuin se toinen vaihtoehto. 

Kevään odotusta

Kevät tulee keikkuen myös täällä Belgiassa. Helmikuun alkupuolella elättelin jo toivoa aikaisesta keväästä, kun puihin puhkesi isoja silmuja, aurinko lämmitti päivällä ihan mahtavasti ja siirsin jo toppatakin syvemmälle kaapin perälle. No todellisuus oli toinen. Se sama maaliskuun epätoivo, mikä valtaa minut aina Suomessa, on nyt iskenyt täysillä myös täällä. Pari viikkoa on ollut yllättävän kylmää, yöllä jopa pakkasta ja päivisinkin lämpötila on kohonnut vain nippanappa viiteen asteeseen. Ja jos ei aurinko ole ollut pelastamassa tilannetta, ilma on myös tuntunut kylmälle. Vajaa kaksi viikkoa sitten saatiin oikein kevään huippukohta, kun aamulla heräsin ja huomasin, että kadulla, nurmikolla, puissa ja talojen katoilla oli paksu ainakin viiden sentin lumikerros! Ensimmäistä kertaa koko talvena ja siis maaliskuussa! No sulihan se tietysti päivän mittaan ja illalla oli jäljellä enää pieniä loskakasoja siellä täällä. 

Nyt ollaan taas päästy normaaliin ja lämpöä on jopa reilusti päälle kymmenen astetta. Kipakka puhuri vie tosin osan lämmöstä taivaan tuuliin. Mutta kyllähän tuo takapakki harmittaa, kun muuten on jo narsissit ja krookukset kukkineet ja ensimmäisissä puissa silmut ovat puhjenneet lehdiksi. Eipä tuo lumi niitä tietenkään mihinkään vienyt, mutta ei se toisaalta myöskään kevääntuloa edistä. 

Takapihamme ruoho kaipaa jo kipeästi leikkaamista ja piha siistimistä muutenkin. Ihmiset istuvat pihalla ja parvekkeilla kirjojen ja kahvikuppien kanssa ja kevään haistaa jo selvästi ilmassa. Välillä jopa kesän! Pukeutuminen tosin vaihtelee karvahuppuisista toppatakeista shortseihin ja huppareihin ja kaikkeen siltä väliltä. Itsekin kävin jo kävelyllä pelkässä t-paidassa ja teki kyllä niiiiiiin hyvää! Ja miten olenkaan nauttinut siitä, että oikeastaan tuota yhtä lumipäivää lukuunottamatta olen voinut kävellä käytännössä kesätennareilla koko talven. Pienet asiat tekevät mielelle hyvää.

Nyt ollaan joka tapauksessa ohitettu jo maaliskuun puoliväli enkä enää hyväksy mitään tekosyitä kevään karkaamiselle. Odotan kovin sitä, että voin heittää viimeisetkin talveen viittaavat vaatteet pois näkyvistä ja siirtyä kevääseen niin sään kuin fiiliksenkin osalta. 

Niin ja kuvat ovat ihan vaan satunnaisia kuvia tältä vuodelta niin Kölnistä kuin muistakin retkipaikoista ja luonnosta ilman mitään sen kummempaa merkitystä. En viitsinyt laittaa kuvia vaikkapa niistä roikkuvista alleista tällä kertaa, haha!

Uusi vuosi, vanhat jutut

Meni joulu, meni vuodenvaihde ja jopa tammikuu on hurahtanut ohi! Tämä on se aika vuodesta, jolloin alkaa vähitellen elätellä toivonpilkahdusta siitä, että valo joskus voittaa pimeyden ja kevät ja kesä voivat ihan oikeasti joskus vielä saapua. 

Talven seuraaminen täällä keskisessä Euroopassa on ollut mielenkiintoista. Varsinaista talvisäätä suomalaisessa merkityksessä ei ole ollut ainakaan toistaiseksi. Enkä usko, että sitä enää taidetaan saadakaan. Lunta ei ole näkynyt, vaikkakin muutama pakkasaamu on ollut ja maassakin on hetken aikaa näkynyt kuuraa. Lämpötiloissa ollaan oltu välillä ihan Etelä-Suomen lukemissa eli nollan molemmin puolin on liikuttu. Suomeen ehkä erona se, että päivisin on joka päivä oltu plussan puolella. Lunta ei siis ole (onneksi!), sadetta ja tuulta on riittänyt, mutta onneksi myös ihania aurinkoisia päiviä, jolloin tuntuu, että lämpö suorastaan imeytyy talvitakin läpi koko kehoon. Tavallaan olemme jo Helsingin helmikuun lopun tunnelmissa eli auringon lämmön selvästi jo huomaa. Ihanaa! Tuskin maltan odottaa kevään tulemista ja sen seuraamista, missä vaiheessa puihin ja pensaisiin ilmestyy silmut ja maasta puskee uusia kasveja.

Vuodenvaihde aiheuttaa pientä stressiä monessakin suhteessa. Toisaalta on vähän sellainen fiilis, että elämä menee jo omalla painollaan ja päiviin on muodostunut oma rytminsä (= ei mitään rytmiä). Toisaalta taas tuntuu, että olen edelleen vähän hukassa ja oman elämän merkityksellinen sisältö puuttuu vieläkin. Tämä on laittanut minut miettimään sitä, mistä merkityksellisyys itselle muodostuu ja miksi.

Päädyin sattuneesta syystä muutama päivä sitten työpaikan Teamsiin. Toki olen siellä satunnaisesti käynyt, kun notifikaatioita vilahtaa ruudulle, mutta en ole sen suuremmin käynyt lukemassa omien ryhmieni sisältöjä. No nyt pari päivää sitten tein sen. Ja ai, miten sormet syyhysivät liittyä mukaan keskusteluihin, kommentoida asiakirjaluonnoksia ja pohtia tulevia painotuksia ja kampanjoita. Maltoin kuitenkin mieleni ja pidin sormet kurissa. Mutta teams-seikkailu sai kyllä aikaan vähän haikean fiiliksen, kun yhtäkkiä taas käsitin, että tällä hetkellä ketään ei kiinnosta vähääkään, mitä mieltä minä jostain asiasta olen tai miten minä haluaisin viedä asioita eteenpäin. Vähän pelottaa myös se, miten onnistun säilyttämään osaamiseni tai asiantuntemukseni, jos minulla ei ole ketään, jonka kanssa asioita pohdin. Toki luen edelleen erilaisia uusia julkaisuja, raportteja ja seuraan uutisia, mutta kaikki niistä syntyvät ajatukset jäävät vain oman pääni sisään. Se on myös kovin harmillista, koska vasta toisten kanssa ajatuksia pallotellessa ideat kehittyvät ja jalostuvat. Eli voisi sanoa, että minulla on varmaankin vähän ikävä työtä ja työyhteisöä. Onhan se kuitenkin ollut niin valtava osa elämää jo - no - suunnilleen neljäkymmentä vuotta. 

Toki nautin tästä vapaasta ajasta ilman aikatauluja. Mutta toisaalta arkielämä on arkielämäää missä tahansa eli päivät koostuvat pääosin ruokakaupassa käymisestä, siivoamisesta, televisiosta, kirjoista ja onneksi myös tapaamisista muiden (suomalaisten) kanssa. Ja siis koska siivoamista ja ruokakauppoja en todellakaan harrasta joka päivä, on päivissä hyvin paljon väljyyttä. Ulkoilen paljon ja luen paljon. Tällä viikolla aloitan vihdoin ranskankurssin, mitä odotan ihan innolla! Tietysti odotan sitä, että ehkä jopa oppisin hieman ranskaa, mutta erityisesti nautin siitä, että minunkin kalenterissani on säännöllinen merkintä joka viikolle. 

Onhan meillä myös kiireitä täällä, mutta kiire on kovin suhteellista. Meidän perhekalenterissamme on merkintöjä lukuisista vieraista, joita Suomesta tänne saamme ja se on aivan ihanaa. Lisäksi merkintöjä on iltaisin, kun osallistumme erilaisiin tapahtumiin miehen työn puitteissa. Juuri viime viikolla osallistuimme päivällisille, joilla meidän lisäksemme mukana oli saksalainen ja kreikkalainen pariskunta. Ja tarjolla perinteinen saksalainen ruoka eli paistettuja perunoita valtaisan makkaravalikoiman kanssa palan painikkeena saksalaista olutta. Eli ihan aina nämä hienot päivälliset eivät ole oman kulinaarisen makuni mukaisia. No siitäkin selvittiin ja seura oli mitä parhainta. 

Onnistuimme kuitenkin onneksi irrottautumaan arjesta tammikuussa ja teimme viikon matkan Madeiralle. Se on ollut kohteena mielessämme jo vuosia, mutta jotenkin on aina jäänyt menemättä. Selailimme eri vaihtoehtoja netissä ja lopulta päädyimme siihen, että fiksuinta on ottaa valmis matkatoimiston paketti. Ostos netistä sujui helposti ja sen jälkeen saimmekin sitten päivittäin ranskankielisiä sähköposteja, joita googlen kanssa käänsin vain huomatakseni, että yleisimmin niissä vain toivottiin, että matkustajat hankkisivat erilaisia lisäpalveluja. Mutta kaikki sujui matkatoimiston kanssa hyvin ja itse matka oli erittäin onnistunut! Madeiran luonto jopa näin keskitalvella oli häkellytttävän upea! Tuntui, että joku olisi ottanut kaiken vihreän mitä kuvitella saattaa ja istuttanut ihan joka neliösentin täyteen koko saaren alueella. Vuokrasimme auton, patikoimme levadoilla ja muilla reiteillä ja ihastelimme merta, aurinkoa ja kaikkia upeita värejä, joita luonto tarjosi suorastaan yltäkylläisesti! Muutama sadekuuro ei haitannut, vähän lämpimämpi sää olisi ollut ihan kiva, mutta patikointi sujui oikein loistavasti myös vähän viileämmässä. 

Etukäteen hieman jännitin, miten selviän korkeanpaikankammoni kanssa tuolla, mutta pelko (ainakin näillä reiteillä) oli onneksi turha. Olihan siellä huimia pudotuksia ja valtavia korkeuseroja ja paikoitellen jouduin katsomaan tiiviisti eteeni enkä ympärilleni, mutta missään vaiheessa ei tullut mieleenkään, että joutuisi jättämään homman kesken. Hieman myös mietitytti yhden reissun tunneli, joka kuvauksen mukaan oli kapea, matala ja pimeä. No olihan se. Koko ajan piti mennä ihan levadan ja kallioseinän kapeaa reunaa pitkin osittain sivuttain, ajoittain piti kumarrella ja koko ajan varoa päätä (iskin sen kerran kattoon), mutta otsalampun varassa tuo runsaan 800 metrin tunnelikin selvittiin. Lisäksi kuljimme muutaman vesiputouksen takana, loikimme tulvivien polkujen yli ja sotkimme kenkämme kunnolla mutaan. Kaiken kaikkiaan mieleen jäi kyllä vahva halu mennä tuonne vielä joku kevät tai kesä, jolloin luonto näyttää varmaan vielä upeammalle. 

Myös kevään ajalle olemme suunnitelleet erilaisia lähimatkoja ja vähän pidempiäkin ja onkin ihan mahtava miettiä mihin kaikkialle täältä autolla tai junalla pääsee kulkemaan. 

Viime perjantaina sain jälleen myös lämmityslaitekorjaajan ilokseni. Hän on käynyt kuukauden sisään jo pari kertaa, mutta aina on joku osa puuttunut. Meillä siis lämmöt ovat joulusta lähtien katkeilleet jopa pari kertaa päivässä ja esim. viime viikolla lenkin jälkeen mietin, että onko nyt liian tiukan lenkin seurauksena elimistö jotenkin jumissa, kun tuntui että vain palelen koko ajan. No, lämpötila olohuoneessamme oli 17 astetta, mikä varmaan aika hyvin selitti sen kylmän tunteen. Pienellä lämmityslaitteen räpläämisellä sain taas lämmöt onneksi palautumaan. Onneksi korjaaja tuli oikea osa mukanaan ja ainakin toistaiseksi kaikki on toiminut oikein hyvin. Kommunikoimme hänen kanssaan jo aika kivasti ilman google-kääntäjää. Hän tiesi aiemmilta käynneiltään, missä lämmityslaite kellarissa on, minä näytin, että menen asuinkerrokseen, hän huuteli tunnin päästä Madame, ja näytti peukulla ylös ja sanoi ok. Minä ranska-englannilla, että onko varmasti sama lämpötila koko ajan yöllä ja päivällä? Hän hetken ihmetteli mitä tarkoitan, räpläsi taas laitetta ja sanoi uudestaan ok, ja että se on nyt bon. Ja siis onhan se ollut oikein bon tuon jälkeen eli lämmöt ovat pysyneet päällä. 

Uusi viikko on jälleen alkamassa. Huomenna aamulla hyväntekeväisyyskokous edessä Brysselissä ja torstaina kielikurssi. Muuten ulkoilua, lenkkeilyä ja kotihommia. Minun kalenterissani tämä siis tarkoittaa nykyisin täyttä viikkoa. Olen sentään lupautunut suurlähetystöön eduskuntavaaleihin vaalitoimitsijaksi, joten on tässä sentään ihan oikeaakin ohjelmaa tulossa myöhemmin. Meillä on myös ilmeisesti asunnon vaihto kevään aikana edessä (siitä myöhemmin lisää) ja välittäjien kanssa yhteydenpito on kyllä aihettanut ja aiheuttaa melkoisesti harmaita hiuksia ja hermojen kiristymistä. 

Ihanaa helmikuista keväistä viikkoa kaikille! 

(kuvat ovat lähinnä Madeiralta. Ja Rembrandtin kotimuseosta Antwerpenistä. Upea paikka!)