Kesäloma on aina kesäloma

Miljoona kokemusta rikkaampana 

Jaahas, on taas lomat ns. lusittu tältä kesältä. Siis sillä meistä, joka päivisin käy työssä. Koska emme ikinä ole olleet mökki-ihmisiä, on loma yleensä tarkoittanut matkustamista jonnekin ulkomaille. Tällä kertaa meillä olikin edessä pieni dilemma, kun tavallaan olemme koko ajan ulkomailla. Ja matkustaminen Suomeen - vaikka ehdottomasti olikin suunnitelmissa - ei sinällään vastaa samaa asiaa kuin ulkomaan loma. Niinpä sitten lomailustamme tulikin aika liikkuvainen. 

Ihana Helsinki

Ihan ensimmäiseksi suunnattiin Suomeen ja kotiin. Täytyy sanoa, että oli kyllä ihan paras päätös ikinä, että päätimme hankkia meille pienen Suomi-kodin näiden muutaman vuoden ajaksi. Ja vaikka kodin sijainti ei ensin ihan optimaaliselle tuntunutkaan (ollaan suunnilleen Helsingin päärautatieaseman ja Senaatintorin puolivälissä), niin näillä lyhyillä piipahduksilla paikka on ihan loistava! Vietimme stadissa kaksi viikkoa ja leikimme turistia ihan koko rahan edestä. Käytiin lounaalla Kauppatorilla, katsomassa erilaisia tapahtumia Senaarintorilla ja Narinkkatorilla, syötiin aamupalaa kahviloissa ja käveltiin ja ihasteltiin merenrantoja. Kaksi viikkoa mahdollisti myös sen, että meillä oli aikaa tavata ihmisiä lounailla, kahveilla ja päivällisillä. Ihan huippua! Suomessa on aina kiva käydä, onhan se kuitenkin koti. 

Patikointia Espanjassa

Se ulkomaan lomakohde tänä vuonna oli Espanja. Ja syynä se, että sinne meidän luottomatkatoimistomme järjestää patikointimatkoja. Vaikka vanhoja ihmisiä jo ollaankin, ei edelleenkään ihan innostuta lomailusta, jossa lähinnä siirrytään hotellin uima-altaalta rannalle ja välillä, jos ihan hurjiksi heittäydyttäisiin, osallistuttaisiin opastetulle kaupunkiretkelle, jossa kaikki ohjataan samaan kahvilaan/matkamuistomyymälään ja retken hintaan kuuluu yksi juoma. Joten matkoilla aina tehdään jotain. 

Löysimme lomapatikoinnin ilon (ainahan me ollaan arkikävelyä harrastettu ja varsinkin koiran kanssa paljon kävelty ja retkeilty) aikoinaan Kreetalla, jossa päätettiin osallistua  vaellukselle Samarian rotkolla (joo se oli matkatoimiston järjestämä 😁). Patikointi oli tosi mahtava kokemus! Hämäävästi itse patikointipäivänä ei illalla oikein tuntenut tehneensä mitään, mutta pari seuraavaa päivää kyllä jaloista tiesi, että muutama tunti oli tullut kuljettua lähinnä alamäkeä. Suositus tuolle patikoinnille, mikäli Kreetalle satut menemään.

No joo siis sen jälkeen olemme yrittäneet joka reissulla löytää jotain kivoja patikointeja. Mieluiten teemme niitä kahdestaan omaan tahtiin, mutta joskus on ollut pakko logistisista syistä liittyä johonkin ryhmään. Ollaan patikoitu Australiassa ja Uudessa-Seelannissa, Grand Canarialla, toisessa Grandissa eli Grand Canyonilla sekä Monument Valleyssa Usassa ja lukemattomissa muissa paikoissa eri puolilla Yhdysvaltoja, silloin, kun siellä asuttiin. Myös Israelissa on käyty useissa luonnonpuistoissa ja tossua tuli kulutettua myös Jordanian Petrassa, vaikka se ei kohteena varsinaisesti patikointiretki olekaan. Eli missä vain asumme tai muuten satumme olemaan pidemmän aikaa, yritämme etsiä kivoja retkikohteita, jonne pääsee patikoimaan muutamaksi tunniksi. 

Mutta siis tämä meidän luottomatkatoimistomme on suomalainen ja järjestää hyvin käteviä aikuisten (=mukavuudenhaluisten) ihmisten patikointeja eri puolilla Eurooppaa. Me olemme käyttäneet heitä nyt kolme kertaa eli Slovenian ja Moselin patikoinnit on tehty ennen tätä tämän kesän Espanjan reissua. Konsepti on siis se, että patikointi kestää vähän kohteesta riippuen noin viikon ja meidän ei tarvitse muuta kuin aamulla mennä hotelliin aamupalalle, nakata päiväreppu selkään ja lähteä astelemaan kohti seuraavaa majapaikkaa, jossa matkatavaramme jo odottavat meitä hotellihuoneessa. Oikein kätevää siihen verrattuna, että kannettaisiin viikko mukanamme rinkassa kaikkea matkalla tarvittavaa. 

Tämän kesäkauden uutuutena matkatoimistolla oli reitti, joka on osa Santiago de Compostelaa ja sehän kolahti heti! Okei, unohdettiin pyytää ensimmäisestä majapaikastamme pyhiinvaelluspassi, johon matkan varrella saisi kerätä leimoja, mutta hyvin käveltiin ilman sitäkin. Reitti alkoi Irúnista Pohjois-Espanjan Baskimaalta. Siitä sitten kuljettiin seuraavan 8 päivän aikana Bilbaoon, jonne matkaa tuli kaikkiaan noin 160 km. Maastot ja maisemat vaihtelivat rannikoiden upeista merinäkymistä sisämaan vuoristoiseen mäntymetsään. Päivämatkat olivat majapaikkaan asti +/- 25 km ja pisimmillään kolmisenkymmentä kilometriä. Ei sinällään pahoja matkoja, mutta kun lämpötila huiteli muutamana päivänä 35 asteessa, niin johan siinä hiki tuli ja usko meinasi loppua siinä vaiheessa, kun viimeisen vesipullon pohjalta oli tiristetty viimeisetkin pisarat. Matka päättyi siis Bilbaoon, jossa vietettiin pari päivää ja päästiin myös kulttuurin makuun Guggenheim-museossa. Oli kyllä upea arkkitehtuuri! 

Tällä kertaa meille sattui majapaikoiksi hotellien lisäksi muutama majatalo maaseudulla. Toinen oli - no, olihan siellä sänky ja suihku ja ruokaakin saatiin - sanoisinko yhtä elähtänyt kuin pitäjänsäkin eli ehkä kukkeimmat hetket ovat olleet noin 50 vuotta sitten. Ruoan hän kuitenkin meille illalla valmisti ja sitä oli runsaasti. Aamupala koostui lähinnä espanjalaisesta munakkaasta, joka sinällään oli ihan maukas, mutta ehkä jotain tuorettakin olisi kaivannut. Ai niin, olihan hänellä oman pihan puista saatu omenamehu ja muutamaa omatekoista hilloa, jotka olivat kyllä oikein hyviä. 

Pääosin ruokailumme olivat muutenkin aika niukkoja koko viikon ajan. Aamupala oli enimmäkseen paikasta riippuen ihan runsas tai ainakin riittävä. Lounaaksi pysähdyttiin yleensä johonkin kylään, jos sellainen matkan varrelle sattui osumaan ja herkuttelimme paikallisilla tapaksilla eli pintxoilla. Ne ovatkin kyllä ihan herkkua! Illallisen kanssa kävikin useimmiten vähän heikosti, koska eurooppalaiseen tapaan ravintolat ovat iltapäivisin kiinni ja siinä vaiheessa, kun ne taas klo 19-20 välillä aukesivat, me emme todellakaan enää jaksaneet pukeutua ja lähteä jonnekin syömään, kun vasta olimme selviytyneet suihkusta koko päivän patikoinnin jälkeen. Aika monena iltana söimme hotellihuoneessa kaupasta ostettua salaattia tai leipiä.

Toinen majatalo oli sen sijaan ihan mahtava! Puitteet ei siinäkään olleet mitenkään ihmeelliset, mutta talo itsessään oli herttainen muutama sata vuotta vanha rakennus, jossa oli kivasti kunnostettu piha lekottelualueineen puiden varjoissa. Mutta ihan parasta olivat muut patikoijat, joita siellä majaili! Illallinen katettiin ulkomaalaisille jo 19.30 ja espanjalaisille, jotka ymmärtävät syödä kunnolliseen päivällisaikaan,  vasta tuntia myöhemmin eli 20.30. Ruoaksi syötiin sitä mitä eteen kannettiin, mutta tässä paikassa tarjoilu oli suorastaan ruhtinaallista edelliseen verrattuna: tarjolla oli ensin alkuun pasta isossa kulhossa, pääruoaksi sai valita ranskalaisten perunoiden ja salaatin kanssa kalan tai lihan ja lopulta jälkkäriksi tuotiin jäätelöt. Maistuvaa, mutkatonta ja toimivaa. Ja lisäksi majatalon pitäjäpariskunta oli aivan mahtavan palveluhenkistä väkeä! Meitä ruokailijoita oli saman pöydän ääressä vähän toistakymmentä, kaikki suorittamassa Compostelaa joko kokonaan (kyllä! niitäkin oli) tai osittain. Muut olivat oikeita patikoijia eli kulkivat rinkan kanssa ja yhdellä oli jopa teltta varmuuden vuoksi mukanaan. Meidän tavalliset pyörillä varustetut matkalaukkumme aamulla lähtöä tehdessä herättivät muissa pientä hilpeyttä. Ikäjakauma ulkomaalaisjoukossamme oli varmaankin noin 25 v - me vanhukset. Väkeä oli Saksasta, Hollannista, Suomen Keravalta, Itävallasta ja en muista mistä kaikkialta. (Muilla etapeilla tapasimme kaukaisimmat vaeltajat Uudesta-Seelannista ja USAsta.) Illallinen oli ihan mahtava kokemus, kun kaikki me väsyneet kerroimme matkastamme ja kokemuksistamme, söimme hyvää konstailematonta ruokaa ja vihdoin illan pimetessä siirryimme yöpuulle. Me vanhukset omaan kahden hengen huoneeseen omalla kylppärillä ja valtaosa muista isoon makuusaliin jaetulla pesutilalla. 

Aamulla toivotimme toisillemme hyvää patikointipäivää ja kukin meistä lähti tarpomaan eteenpäin omaa tahtiaan. Ihana oli huomata tässä itsekeskeisessä maailmassa, että matkan varren harvoissa levähdyspaikoissa juttua riitti ventovieraiden kanssa ja kun viikon aikana satuttiin näkemään muutamia ihmisiä useampaankin kertaan, niin tuntui jo, että ollaan vanhoja tuttuja. Aivan huippureissu taas takana ja jos vaan terveenä pysytään jatkossakin, niin emmeköhän vielä tee vastaavia reissuja jatkossakin. Alpit ovat seuraava kiinnostava kohde, joka täältä Belgiasta käsin olisi helposti saavutettavissa.  

Vierivä kivi....

No emmehän me malttaneet pysyä kotona kuin kaksi päivää, kun teki jo mieli vähän lähteä jonnekin. Ja minnekäs sitä sitten muualle kuin kulttuuri- ja shamppanjamatkalle Ranskaan. Kohteena oli Epernayn kylä, jota maailman shamppanjapääkaupungiksikin sanotaan. Ja olihan sitä siellä. Shamppanjaa. Kävimme yhden talon museossa ja toisessa sitten nautiskelemassa tuotteesta. Varsinaista maistelua ei tehty, kun niissä on usein 4-5 lajia testattavana ja mun pää ei kestä nykyään edes sen vertaa. Maisteluannoskin kun on kooltaan lähes normaali juoma-annos. Mutta kyllähän meille pullo jos toinenkin mukaan tarttui ja sinne voi hyvin tehdä vaikka yöpymisretken täältä meiltä, jos joku kyläilijä sattuisi shamppanjasta innostumaan. 

Ja mitäs muuta Ranskassa voi tehdä? No mehän ollaan sen verran lapsenmielisiä ja kaupallisuden kyllästämiä, että mentiin tietysti Disneylandiin. Kaiken hässäkän ohella ne on aika kivoja paikkoja ihan vaan hengailla, kun koko puisto on toteutettu ihan viimeisen päälle. Käytiin toki muutamassa laitteessakin, mutta muuten kuljettiin, syötiin, ihmeteltiin ja vähän shoppailtiin. Erilaisia korvapantoja ties minkä hahmon korvilla olisi ollut valittavana varmaan sadoista malleista, mutta me oltiin kuitenkin vähän tylsemmällä linjalla. Disneypäivästä väsyneenä oli hyvä palata hotellille (ei oltu kuitenkaan missään Disney-hotellissa, jossa aamupalalla olisi soinut iloisesti musiikki ja paahtoleivässä olisi ollut Mikin kuva) ja levätä ennen seuraavan päivän urakkaa. 

Tällä reissulla ei menty ihan Pariisin ytimeen, vaan pysyttiin laitamilla. Ensin Disneyland ja seuraavana päivänä kaupungin toisella laidalla oleva Versailles. Ollaan kumpikin käyty siellä aiemminkin, mies nuorena aikuisena ja minä toistakymmentä vuotta sitten tyttären kanssa, mutta nyt ensimmäistä kertaa mentiin yhdessä. 

Olen ennenkin todennut, että vaikka olen vannoutunut tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden kannattaja, niin eihän maailmassa olisi Versaillesin palatsin, Egyptin pyramidien tai Antiikin Rooman ja Kreikan temppeleitä tai Colosseumia ilman silloin vallinnutta erittäin eriarvoista yhteiskuntaa. Mitään näiden kaltaista ei enää rakenneta. Ei silti, nykyrakennukset yleensä pysyvät pystyssäkin vain korkeintaan muutaman kymmenen vuotta, joten eipä niissä muutenkaan riittäisi jälkipolville ihmeteltävää. 

Mutta on tuo Versailles kyllä mittakaavaltaan ja loistoltaan ihan käsittämätön! Ja vielä kun vertaa sen ajan tavallisen ihmisen olosuhteisiin, niin eipä ole ihme, että erilaiset vallankumousajatukset alkoivat vähitellen itää talonpoikien päässä... Jos et ole vielä Versaillesissa käynyt, niin vähintään päivä kannattaa tutustumiseen varata. Pelkkä palatsi vie jo oman aikasa, mutta vähintään yhtä upeita ovat puistot ja tutustumisen arvoisia myös pienemmät Petit ja Grand Trianonin palatsit/kartanot. Liittyypä Versaillesin historia tähän meidän nykyiseen asuinpaikkaankin! Napoleon muutti tuonne asumaan suuruuden päivinään ennen valitettavan ikävää Waterloon taistelua. Lisäksi Belgian ensimmäinen kuningatar (ja surullisenkuuluisan Leopold I vaimo) oli Ranskaa lyhyesti hallinneen kuninkaan tytär, jolla oli oma huoneistonsa Versaillesissa. Eurooppalaiset hallitsijasuvut kytkeytyvät toisiinsa monin tavoin erilaisten naimakauppojen ja/tai juonittelujen kautta ja kaikki suvut ovat jotenkin kytköksissä toisiinsa. Yritin tuon Versaillesin visiitin yhteydessä perehtyä Ranskan kuningashuoneeseen ja erilaisten Ludwigien järjestykseen, mutta aika nopeasti oli lopetettava. En kertakaikkiaan pysy perässä erilaisten sukuhaarojen yhteyksistä toisiinsa ja kuka on kaapannut vallan keneltäkin. Suomen presidentit on vielä aika helppo pitää mielessä.. 

Syksy käynnistyy

Paripäiväisen Ranskan reissun jälkeen oli taas mukava palata kotiin. Kesäkin oli vihdoin saapunut myös tänne Belgiaan ja lähes koko syyskuu on ollut toistaiseksi lämmintä ja aurinkoista. Alkukesän sateet ja tuulet ovat pysyneet vielä poissa ja olen nauttinut lämpimistä aamuista ja lenkkeilystä taas tutuissa maisemissa.

Lomat on siis ohi tältä erää ja arki on koittanut. Syyskuu on mennyt enimmäkseen kotioloissa muutamia pienempiä tilaisuuksia lukuunottamatta ja onkin mukavaa, kun on voinut tehdä ihan tavallisia asioita pitkästä aikaa. On myös kiva, kun tietyt asiat alkavat jo toistua. Vaikkapa NATO hyväntekeväisyysbasaari, joka vuosi sitten oli minulle täysi mysteeri, on taas jo valmisteluissa pitkällä ja asiat rullaavat mukavasti tutussa porukassa. Tutummalle tuntuu myös syyskuun lopussa tehtävä vuoden toinen yhteismatka NATO-maiden kanssa, kun suuntaamme viikoksi Unkariin. Edellinen reissuhan oli kesäkuussa Belgiassa ja Luxemburgissa ja tästä kirjoitin aiemmassa blogissani. Ohjelmassa on taas miehille kaikenlaista opettavaista ja me puolisot pääsemme tutustumaan jokiristeilyyn, posliinitehtaisiin ja ties mihin. Tällä kertaa joudumme valitettavasti lopettamaan tuon reissun hieman kesken päästäksemme viikonloppuna Suomeen, jossa miehellä on muita työasioita edessä. 

Itse puolestani jään Suomeen peräti kuukaudeksi ja siihen liittyykin melkoinen elämänmuutos! Ensimmäinen lapsenlapsemme on tulossa maailmaan näinä aikoina ja haluan ilman muuta olla tutustumassa tähän uuteen ihmeeseen heti alkuhetkistä asti. Eli jännittäviä hetkiä on edessä perhepiirissä! Olen myös aloittanut noin 30 vuoteen ensimmäisen käsityöni ja tavoitteena on saada tehtyä neuletakki tälle tulokkaalle. Saattaa myös olla, että lopputuloksena on jotain ihan muuta....Varsinkin, kun minulla on käytössäni englanninkielinen neulemalli, jossa käytetään aivan käsittämättömiä lyhenteitä erilaisista silmukkatyypeistä, joita en varmaan osaa enää edes suomeksi. 

Mutta näissä merkeissä siis tähän syksyyn. Tuleva syksy tuntuu olevan jo melkein ohi, kun kalenteria katsoo. Palaan Suomeen vasta loka-marraskuun vaihteessa ja silloin nuo NATO-basaarikiireet ovat kiivaimmillaan. Sitten ollaankin jo lähes joulukuussa ja kaikkihan tietävät mitä se tarkoittaa! 

Lisäksi talven tulo ja vuoden vaihtuminen tarkoittaa sitä, että minun pitäisi ilmeisesti alkaa orientoitua palaamaan takaisin työelämään kesällä! Huh, ehkä en vielä ajattele ihan niin pitkälle kuitenkaan. 

Mutta kyllä, ensimmäiset kynttilälyhdyt on jo otettu esille ja sytetty terassille pimenevien iltojen iloksi. En kuitenkaan uskalla vielä toivottaa jouluiloa tässä vaiheessa, mutta mukavaa syksyä joka tapauksessa. Minä keskityn vielä kuumeisesti pikkiriikkisen neuletakin valmistamiseen. 

.