Ikäkriisi?

 

Visiitti Helsinkiin 

Vietin maaliskuun alun Suomessa synttäreiden merkeissä. Miten onkin, että Suomen-vierailu on aina niin täynnä ohjelmaa, että varsinaista luppoaikaa ei oikein ole. Tapasin ystäviä, lapsia, nyt vielä juhlien merkeissä laajemmin siskojen perheitä, kävin salilla, elämäni ensimmäisessä hemmottelu(?)hoidossa hierontoineen ja muine härpäkkeineen, kampaajalla, lätkämatsissa ja kaupoissa tekemässä pakollisia hankintoja. Sykemittarinkin mukaan näytti sille, että aika tiukka tahti vaikutti olleen. 

Suomessa tulee myös käveltyä ihan valtavasti! Kun asuu Helsingin keskustassa, kaikki tarvittava on niin lähellä, että joka paikkaan kulkee kävellen, vaikka oman haasteensa osittain liukkaat jalkakäytävät toivatkin. Ulkoilu tutuissa maisemissa on kuitenkin tosi kivaa! 

Suomesta tulee aina napattua mukaan tuttua kosmetiikkaa ja tietysti karkkia. Yritin myös käydä vaatekaupoissa, mutta näköjään maasta riippumatta ostoksilla käyminen on aina yhtä vaikeaa. Eli mitään ei tarttunut (taaskaan) mukaan. Tällä kerralla jopa sovitin vaatteita, mutta kun mikään ei näytä päällä hyvälle tai materiaalina on silkkaa polyesteriä, niin sinne jäävät tavarat hyllyyn. Lisäongelmansa tämänhetkiseen shoppailuun tuo sekin, että vaatetarpeeni ovat aika minimaaliset. Kotioloissa verkkarit, joita ei tarvita monia, ja sitten erilaiset coctail-mekot, joista ei millään tunnu löytyvän sekä kropalle että kukkarolle sopivia malleja. Ja tästä päästäänkin seuraavaan asiaan. 

Se ikä!

Numeroilla mitattuna siis yksi elämän rajapyykki tuli täyteen, kun mittarin lukemat pyörähtivät uudelle kymmenluvulle. Täytyy sanoa, että en ole todellakaan sinut asian kanssa. Eihän se mitään sinällään jokapäiväisessä arjessani muuta, mutta tietynlainen paniikki iski päälle kuitenkin. Ilmeisesti on pakko myöntää, että nuoruus on takana, että olen vähintäänkin keski-ikäinen, että valtaosa ihmisistä näkee minussa - jos ei nyt ihan vanhan, niin ainakin selvästi vanhemman henkilön ja että ainakaan muiden mielestä en ole enää hulvaton teini, jolle voi antaa anteeksi vähän omituisempaakin käytöstä. Tämä aiheuttaa myös lisäongelman vaateostoksilla. Kovin tyttömäisiä mekkoja en oikein enää voi (vai voinko?) ostaa. Enkä haluaisi myöskään olla mikään täti. Käsivarret nykyään mieluummin peittää kuin paljastaa, mikä sekin rajoittaa valinnan tekemistä melkoisesti. Aiheutanko itselleni näitä ongelmia miettimällä liikaa, mikä on sopivaa ja mikä ei 'tässä iässä'? Voi olla, mutta sepä tästä juuri niin vaikeaa tekeekin.

En tiedä muista, mutta minä ainakin ikäännyn aivan eri tahtia fyysisesti ja henkisesti. En näe itseäni vanhana (paitsi peilissä ja siinäkin suhteessa epäilen vahvasti, että peilit ovat nykyään kovin huonolaatuisia), korkeintaan aikuisena. Kipuilen vielä senkin kanssa että fysiikka ei ole entisellään. Vaikka kuinka treenaisin (mitä en edes tee...), ei tuloksia vaan tule samalla tavalla kuin ennen. Aiemmin rapakunnosta nouseminen tapahtui korkeintaan viikoissa, nyt mitään ei tapahdu, vaikka miten yrittää. Olen aina ollut hoikka ihan luonnostani, mutta nyt olen jo useita  vuosia joutunut tekemään töitä sen eteen. Tämä on kyllä ihan huutava vääryys! Mitä vähemmän jaksaa tai voi tehdä, sitä enemmän pitäisi tehdä. Ihminen on suunniteltu todella huonosti. Toivottavasti human2.0 on tässä suhteessa rakennettu fiksummin.

En myöskään ymmärrä näitä 'ikä on vain numero' tai 'jokainen on niin vanha, mille itsensä tuntee'. Eikä ole. Ikä on näön heikkenemistä, vaihdevuosia, huonoa unta, sitä että muut menevät ohi vasemmalta ja oikealta niin lenkkipoluilla kuin työelämässä. Ikä on sitä, ettei jaksa vaikka haluaisi, ei huvita, vaikka pitäisi ja että kaikki tuo harmittaa. Ikä toi roikkuvan ihon, veltostuvat lihakset ja ryppyiset reidet. Eli kyllä, olen ihan vähän kateellinen niille pari-kolmekymppisille, jotka eivät itse tiedä, miten hyvin heillä on vielä asiat monessakin suhteessa. No se siitä. Kuten on hyvin todettu, ikääntyminen lienee kuitenkin parempi kuin se toinen vaihtoehto. 

Kevään odotusta

Kevät tulee keikkuen myös täällä Belgiassa. Helmikuun alkupuolella elättelin jo toivoa aikaisesta keväästä, kun puihin puhkesi isoja silmuja, aurinko lämmitti päivällä ihan mahtavasti ja siirsin jo toppatakin syvemmälle kaapin perälle. No todellisuus oli toinen. Se sama maaliskuun epätoivo, mikä valtaa minut aina Suomessa, on nyt iskenyt täysillä myös täällä. Pari viikkoa on ollut yllättävän kylmää, yöllä jopa pakkasta ja päivisinkin lämpötila on kohonnut vain nippanappa viiteen asteeseen. Ja jos ei aurinko ole ollut pelastamassa tilannetta, ilma on myös tuntunut kylmälle. Vajaa kaksi viikkoa sitten saatiin oikein kevään huippukohta, kun aamulla heräsin ja huomasin, että kadulla, nurmikolla, puissa ja talojen katoilla oli paksu ainakin viiden sentin lumikerros! Ensimmäistä kertaa koko talvena ja siis maaliskuussa! No sulihan se tietysti päivän mittaan ja illalla oli jäljellä enää pieniä loskakasoja siellä täällä. 

Nyt ollaan taas päästy normaaliin ja lämpöä on jopa reilusti päälle kymmenen astetta. Kipakka puhuri vie tosin osan lämmöstä taivaan tuuliin. Mutta kyllähän tuo takapakki harmittaa, kun muuten on jo narsissit ja krookukset kukkineet ja ensimmäisissä puissa silmut ovat puhjenneet lehdiksi. Eipä tuo lumi niitä tietenkään mihinkään vienyt, mutta ei se toisaalta myöskään kevääntuloa edistä. 

Takapihamme ruoho kaipaa jo kipeästi leikkaamista ja piha siistimistä muutenkin. Ihmiset istuvat pihalla ja parvekkeilla kirjojen ja kahvikuppien kanssa ja kevään haistaa jo selvästi ilmassa. Välillä jopa kesän! Pukeutuminen tosin vaihtelee karvahuppuisista toppatakeista shortseihin ja huppareihin ja kaikkeen siltä väliltä. Itsekin kävin jo kävelyllä pelkässä t-paidassa ja teki kyllä niiiiiiin hyvää! Ja miten olenkaan nauttinut siitä, että oikeastaan tuota yhtä lumipäivää lukuunottamatta olen voinut kävellä käytännössä kesätennareilla koko talven. Pienet asiat tekevät mielelle hyvää.

Nyt ollaan joka tapauksessa ohitettu jo maaliskuun puoliväli enkä enää hyväksy mitään tekosyitä kevään karkaamiselle. Odotan kovin sitä, että voin heittää viimeisetkin talveen viittaavat vaatteet pois näkyvistä ja siirtyä kevääseen niin sään kuin fiiliksenkin osalta. 

Niin ja kuvat ovat ihan vaan satunnaisia kuvia tältä vuodelta niin Kölnistä kuin muistakin retkipaikoista ja luonnosta ilman mitään sen kummempaa merkitystä. En viitsinyt laittaa kuvia vaikkapa niistä roikkuvista alleista tällä kertaa, haha!