Koti on siellä missä sydän

Kohta lähes kuukausi asumista takana täällä Waterloossa ja parin päivän päästä onkin aika suunnata Suomen kotiin ja työhön vähäksi aikaa. Ihan kivalle tuntuu palata molempiin ja mennä tekemään jotain ihan omaa juttua, jotain, mikä on edes teoriassa jotenkin suunnitelmallista ja rytmitettyä, kun täällä maailmalla aika vain 'kuluu' ilman mitään sen kummempia suunnitelmia tai aikatauluja. Viime viikonloppuna piipahdettiin kyllä Luxemburgissa, josta tuo oheinen kuvakin on. 

Tai no, aikatauluja mulla on ollut kyllä paljonkin erilaisten korjausmiesten kanssa. Suomessa meillä on käynyt koko itsenäisen elämäni aikana ylipäätään joku korjausmies ehkä viisi kertaa yhteensä. Täällä on nyt ollut putkimies kaksi kertaa, pihalaattojen korjaaja kerran, sisäilman tarkastaja kerran ja tekninen tarkastaja kerran. Näistä toistaiseksi englantia edes auttavasti on osannut pihamies ja tekninen tarkastaja. Muiden kanssa on ollut sitten vähän hiljaisempaa. Vielä pitäisi saada paikalle lämminvesivaraajan vuositarkastus ja nuohooja. Pärjäisiköhän näillä nyt alkuun?

 

Ummikon ongelmat

Meikäläiselle, jonka lempipuuhaa on olla äänessä ihan koko ajan missä vaan, on ollut aika hämmentävää ja jopa ahdistavaa huomata, että en voikaan ilmaista itseäni tuttuun tapaan (omasta mielestäni kevyen rennosti ja hauskasti, miehen mielestä suusta kiinni koko ajan ja joka paikassa). Minä olen siis se henkilö kaupassa, joka ärsyttävästi juttelee kaupan kassan kanssa tai kommentoi toisen asiakkaan kanssa jotain tilannetta, tavaraa tai ilmiötä. Vaihdan kuulumisia satunnaisen vastaantulijan kanssa tai jään rapsuttelemaan koiraa jutellen niitä näitä. Missä ja milloin vain.  

Täällä menen kauppaan, sanon bonjourit, vastaan kassan kysymykseen kanta-asiakaskortista 'non' tai vilautan korttia, tilanteen mukaan. Ja sitten bonnejourneella ulos ja eteenpäin. Koen itseni epäkohteliaaksi, tyhmäksi ja - niin, myös ehkä vähän yksinäiseksi ilman näitä satunnaisia keskusteluja vieraiden kanssa.  

Toisaalta tämä on kyllä kerrassaan terveellinen kokemus. Muistan, että ihmettelin meidän USA-vuoden aikana niitä puolisoita, jotka eivät juuri poistuneet kotoaan, kun eivät osanneet englantia. En voinut mitenkään ymmärtää, miksi ihmeessä he eivät nauttineet kaupungilla kulkemisesta, pienistä kahviloista ja yhteisistä tapaamisista. No nyt ymmärrän. Jos pieneen kauppaan tai kahvilaan meno edelllyttää jo ovella jotain sanallista viestintää ja sitten mahdollinen ostotapahtuma vielä tuhat kertaa enemmän, on helpompi jättää käymättä ja pysyä kotona. Tai mennä isoihin itsepalvelukauppoihin, joissa hukut massaan eikä ketään oikeastaan kiinnostaa oletko siellä vai et. Kadehdin niitä paremmalla itsetunnolla varustettuja, jotka ilman minkäänlaista kielitaitoa voivat marssia minne vaan, puhuvat reippaasti omaa kieltään ilman nolostumisen häivääkään ja saavat aina asiansa jotenkin hoidettua. Minä sen sijaan yritän kuumeisesti miettiä pitäisikö tässä olla passé composé ja hyvä ihme, mitä prepositiota tässä pitikään käyttää. 

Hämmästyttävää on myös se, miten vähän täällä osataan englantia. Tavallisessa kaupassa todennäköisesti kukaan ei puhu sanaakaan englantia. Joissain isommissa liikkeissä pitkän huhuilun jälkeen löytyy joku, jonka kanssa ollaan jollain tavalla saatu asiat hoidettua (siis, että mistä löytyy perunajauho tai mikä akku käy ruohonleikkuriin). Enimmäkseen tuntuu, että englannin puhuminen lähinnä karkoittaa kaikki lähellä olevat asiakaspalvelijat. Toki löytyy myös niitä ihania ihmisiä, jotka näkevät vaivaa ymmärtääkseen, oikein pinnistävät yrittäen löytää jotain, mistä saisi kiinni ja kaivavat lopulta googlekääntäjän esille. Toivottavasti ohjelman keksijä on saanut kunnon bonukset, on kyllä käytännöllinen apu lähes päivittäin! 

Myös ravintolassa mennään aika randomisti. Tilataan listalta jotain, mikä ollaan joko googlattu tai tiedetään muuten, sitten tarjoilija sanoo, että juuri sitä ei ole saatavilla, mutta blööblööblöö sen sijaan olisi oikein hyvää. Otetaan siis sitä ja jännitetään, mitä lautaselle tulee. 

Naapurusto

Me asumme selvästi mukavalla alueella täällä! Naapureihin ollaan otettu jo kontaktia, kun olemme nähneet heitä leikkaamassa toinen toistaan upeampia pensasaitoja tai nyppimässä millin mittaisia yksittäisiä ruohonkorsia pihakivien välistä. (Tästä voi tulla vielä aika ahdistavaa meikäläisen hortonomitaipumuksilla....) Käytännössä kuitenkin kaikki lähinaapurimme puhuvat englantia ainakin jonkin verran, osa on ollut jopa Briteissä tai USAssa töissä. Heillä - tai siis nyt meilllä - on jopa oma whatsup-ryhmä: Friendsheep street (tuossa ei ole kirjoitusvirhettä 😁). Kuulema aina silloin tällöin ollaan drinksuilla jonkun kotona ja erityisesti jouluna tehdään yhteisiä asioita kadulla. Ja juuri pari päivää sitten saatiin kutsu pitkään suunniteltuun karaokeiltaan nyt, kun on saatu uusia ääniä mukaan. Hah! Kaikki mut tuntevat tietävät miten ilahtunut olen tästä. Onpa harmillista, että satun olemaan juuri tuolloin Suomessa. Nyt mies miettii kuumeisesti, onnistuisiko hän mitenkään saamaan itselleen työmatkaa tai jotain tuolle illalle. 

Niin ja tavattiinpa länsinaapurimmekin eli ruotsalainen tässä yhtenä iltana. Vanha mies kävelytti koiraansa ja tiedusteli meiltä ranskaksi olemmeko suomalaisia. Automme kun oli siinä talon edessä ja siinä on edelleen Suomen kilvet. Hän kertoi olevansa ruotsalainen merivoimista eläköitynyt ja sen jälkeen kaupparatsuna eri puolilla maailmaa toiminut mies, joka nyt on jo vuosikymmenen asunut täällä Waterloossa. Uskomatonta, mutta tuntui oikein vapauttavalta puhua hänen kanssaan RUOTSIA kaiken tämän ranskan rämpimisen tai tönkköenglannin jälkeen. Mies lupasi jättää käyntikorttinsa joku päivä postilaatikkoomme ja voidaan sitten rupatella joskus enemmän. 

Missä on koti

Tällaista siis täällä tällä hetkellä. Tuntuu kummalliselle lähteä täältä muutaman päivän päästä takaisin Suomeen. Toisaalta on ihana lähteä, mennä omaan kylppäriin, jossa on suihku, vessa ja lavuaari samassa tilassa ja jossa hanasta voi juoda suoraan vettä. Ihana mennä ostamaan tuttuja Pirkka-tuotteita kaupasta ja ymmärtää kaikkea ympärillä tapahtuvaa. Mutta toisaalta tuntuu jo sille, että lähden kotoa pois jonnekin toiseen tilaan ja elämään, tuttuun mutta kuitenkin jo taakse jätettyyn. Ja miten kummallista onkaan syyskuun lopussa jättää taas kaikki se ja tulla takaisin tänne joka on tavallaan koti, mutta kuitenkaan ei ihan. Kuvassa naapurikatumme, jota pitkin kävelen mm ruokakauppaan. 

Voi olla, että kirjoittelen blogiani myös näiden muutamien tulevien Suomen viikkojen aikana ainakin vähän. Tai sitten seuraava osa ilmestyy vasta syyskuun lopussa. Voitte kuitenkin huoletta hankkia vaikka yhden lyhyen kirjaston kirjan tässä välissä ettei tarvitse ihan henkeä pidätellä uutta julkaisua odotellessa.

Hyvää loppukesää kuitenkin vielä kaikille lomalaisille ja työt aloittaneille. Minä yritän siirtyä muutaman päivän päästä ehkä hieman asiallisempaan, mutta huom! ainakin selvästi puheliaampaan moodiin taas, mikä myös varoituksena kaiille lähipiirissä kerrottakoon.   

Pieni suuri asia - jäte

Kun elää arkea vieraassa (toisessa) kulttuurissa, huomaa hyvin nopeasti, miten sujuva arki muodostuu itsestäänselvyyksistä, jotka ovat meillä syvällä selkäytimessä. Yksi tällainen asia on jätehuolto. Törmäsimme tähän jo kun asuttiin USAssa muutama vuosi sitten, mutta täällä Belgiassa jätteiden lajittelu on ihan oma tieteenlajinsa (vai taiteen?). Ohjeita kyllä on ja paljonkin. Suurin osa ranskaksi tai flaamiksi. Myös englanniksi löytyy, kun tarpeeksi googlaa. 

Yleisellä tasolla jätteiden lajittelu on täälläkin ihan selkeää: puutarhajätteet, muovit, metallit, biojäte, paperit ja pahvit lajitellaan. Loput on tietysti sitten sekajätettä. Helppoa? No ei todellakaan! 

Minkä värinen pussi?

Jätepusseja myydään ruokakaupoissa ja muutamissa erikseen luetelluissa kaupoissa. Netistä löytyy lista, jossa nämä myyntipisteet kerrotaan. Kaikki hyvin ja suuntana siis läheinen Carrefour. Jätepussihyllyllä pitää olla vielä tarkkana, että ostaa nimenomaan oman kunnan jätepussin. Meidänkin Carrefourissa (ja jotta ei mainostaminen ole liian yksipuolista, niin myös Delhaizessa)  myydään myös naapurikunnan jätepusseja, joten pitää muistaa valita hyllyltä oikea eli tässä tapauksessa Waterloon jätepussi Okei, ostetaan valkoisia pusseja sekajätteelle. Hyvä. Hyllyllä on myös sinisiä pusseja muoville, ja paperisia puutarhajätteelle. Edelleen hyvä. Biojätteelle löytyy isoja 25 litran pusseja 10 kpl nipussa hintaan á 50 senttiä ja lisäksi sellaisia tavallisen kokoisia, joille on vain ihan normaali rullahinta. Ostettiin niitä pienempiä tietysti, koska eihän biojätettä varten niin kamalan isoa pussia tarvitse, eihän? Väärin. 

Biojäte kerätään VAIN, jos se on niissä 0,50 euroa maksavissa 25 litraa vetävissä vihreissä oman kunnan pusseissa (pussiin on painettu hinta). Tai näin ainakin oletamme. Laitoimme kaksi sellaista vihreää pienempää biopussia yhteen isoon ja sen jälkeen sitten koko paketin kadun varteen sekajätepussien kanssa samaan  roskaämpäriin. 

No entä sitten muovi? Mikäs siinä on niin vaikeaa muka. Ei mikään. Paitsi että muovia tulee ihan järjettömästi! Vielä enemmän kuin Suomessa, koska esimerkiksi muovipullot laitetaan muovinkeräykseen (litistettynä ja rullattuna). Laitamme sinne myös esim. cokispullot, koska meidän kaupassa oleva pullonpalautuskone ei niitä hyväksy. Meille ei ole ylipäätään selvinnyt, mitä niihin palautuskoneisiin SAA laittaa, mutta ehkä se vielä selviää. Mahdollisesti viinipullot, mutta niitä meille ei ole vielä tullut. Juhlien puutetta selvästi. Lasinkeräyspisteet on ihan erikseen, joten voi olla että pullot menevät myös sinne. Saattaa  olla, että ihan vaan hengailen tässä joku päivä muutaman tunnin Carrefourin parkkipaikalla katsomassa, mitä lasinkeräyspisteeseen tuodaan. 

Muovi on siis selkeä. Ai niin, samaan pussiin kerätään myös metalli. Luultavasti. Toistaiseksi meillä on salainen kätkö autotallissa metallille, kun emme ole aivan varmoja menevätko ne muovin kanssa samaan. Eli siis tonnikalapurkit, alumiinivuoat, juomatölkit ja sen sellaiset. Kahvikapselit, jotka kotona Suomessa laitettiin metallinkierrätykseen, pitää täällä laittaa sekajätteeseen tai viedä Nespresson myymällään. Lähin kun on Brysselissä, joten tuskin lähdemme junalla viemään pussillista kapseleita puolen tunnin päähän, pahoin pelkään.

Pahvi ja paperi on näistä ehkä selkein. Se vain, että niille ei ole olemassa mitään erillisenä myytävää pussia, joten kotona pitäisi aina olla joku paperipussi tai pahvilaatikko, mihin pahvi ja paperi kerätään. Nämä viedään sitten kerran kuussa keräyspäivänä myös kadunvarteen ja tästä olemmekin jo kertaalleen selvinneet ihan kunnialla. Muuton jäljiltä oli vielä sopivan kokoinen pahvilaatikko (se ei saa olla liian iso), johon paperit ja muropaketit sai laittaa. Jännitys näiden osalta koskeekin oikeastaan sitä tilannetta, kun tämä pahvilaatikko tai paperipussi viedään illalla kadunvarteen ja koko yön sataa vettä. Sitähän tulee täällä sen verran usein, että tilanne ei ole mitenkään epätodennäköinen. Aamupäivän aikana kerättävä jäte voi olla muuttanut muotoaan jonkin verran. 

Naapuristalkkausta

Jätepäivää edeltävänä iltana tähyilemme kuumeisesti, minkälaisia pusseja naapureiden pihatielle ilmestyy. Huomasimme, että aika monella on jäteastia -  sellainen muovinen tai metallinen jenkkileffoista tuttu pönttö useissa väreissä - jonka mekin sitten ostimme. Oikein siistin näköinen ja estää esim varisten rikkomien muovipussien sisällön leviämistä oikein hyvin, mutta se estää meitä myös näkemästä, minkä värinen pussi pöntössä on. Ja tämä jännitys koskee siis toistaiseksi enimmäkseen biojätettä. Yhtään vihreää biojätepussia emme ole ulkona nähneet, joten joko ne pussit on jemmattu siihen pönttöön tai sitten biojätettä ei lajitella. 

Esim. naapurikunnassamme sitä ei kerätä ollenkaan. Tänään seka- ja biojätepäivänä laitoimme ensimmäistä kertaa biojätteen sekajätepussin kanssa tuohon uudenuutukaiseen jäteastiaan ja jännityksellä odotamme, tuleeko pussin kylkeen tarra merkkaamaan sitä, että väärin toimittu, vai viedäänkö pussi normaalisti pois. 

Jätteiden perusteella saa muuten aika hyvän kuvan naapureiden elämästä. Hyvänen aika, noillahan on peräti kuusi sinistä pussia! Mitähän ihmettä siellä on tehty. Kas vain, Philippellä ja Nathaliella näyttää olevan vain yksi puutarhajätesäkki, nyt taitaa rikkaruohot villiintyä ja ruoho rehottaa. Onkohan niiden elämä muutenkaan ihan hyvällä tolalla, kun tuolla lailla lepsuilevat. 

Keräyspäivät

Löysimme netistä kalenterin, josta löytyy koko vuoden jätteiden keräyspäivien taulukko. Ensin meidän piti tietysti selvittää olemmeko alue 1,2, vai 3. ja sitten vaan kalenterista katsomaan oikea päivä oikealle jätteelle. Hieman hämmennyimme alkuun siiitä, että sekajäte on kalenterissa mustassa pussissa, vaikka oikeasti se on valkoisessa. Ja vielä hiukan epäselvää on se, miten juhlapyhinä lopulta toimitaan, mutta seuraamme siinäkin varmaan naapureiden vinkkejä. Periaate on kuitenkin se, että sekajäte ja biojäte (?) kerätään kerran viikossa, muovit joka toinen viikko ja pahvit kerran kuukaudessa. Puutarhajäte kerättäneen myös viikoittain, mutta katsotaan nyt koska naapureiden säkki tuolta häviää.

Kuljemmekin täällä katuja pitkin aina ilmoitettua keräyspäivää edeltävinä iltoina stalkkaamassa kuinka paljon ja minkä värisiä pusseja naapureilla mahtaakaan olla kadun varressa. Omituiset suomalaiset. Kunhan tutustumme naapureihin vähän paremmin, olemme ajatelleet järjestää yhteisen jätteiden lajitteluillan 😀

Kotoutumisen merkki

Uskon, että muutaman kuukauden kuluttua viimeistään en enää itsekään tunnista tätä kirjoitusta. Ihmettelen, mikä tässä nyt on niin vaikeaa. Mutta se kuvastaa juuri sitä, että vasta kun joku on meille tarpeeksi tuttua, se alkaa tuntua niin itsestäänselvyydelle, että sen erityisyyttä ei edes ymmärrä. Me olemme kasvaneet omaan järjestelmäämme on kyse sitten omakotitalosta ja sinne tehtävästä jätesopimuksesta tai kerrostalosta helppoine lajitteluhuoneineen, asut sitten maalla tai kaupungissa. Ja jos et aina jaksa laittaa muovia omaan keräykseensä, maailma ei kaadu eikä maine mene, jos yksi tuorekelmu hupsahtaakin sekajätteeseen. 

Käsi sydämelle? Kuinka usein sinä olet jännittänyt sitä, onko roskat viety ja tuleekohan sinulle huomautus vai peräti sakot väärästä lajittelusta? Sen sijaan jokaisella täällä tuntuu olevan joku tosijuttu tuttavasta tai naapurista, joka oli laittanut osoitteellisen kirjekuoren sekajätteeseen/muovijätteeseen, ja osoitteen perusteella pystyttiin tunnistamaan väärin lajitellut henkilö ja sakothan siitä rapsahti. Vinkkinä onkin, että mitään osoitteellista EI laiteta kerättävän jätteen joukkoon. Osoitetarrat voi vaikka polttaa takassa grillissä tai paremman puutteessa vaikka kynttilän liekissä illan pimeinä hetkinä.  

Kotirouvan elämäkö muka tylsää!

P.S. Myös biojätteet noudettiin eikä ainakaan ovelle ole vielä tuotu huomautusta, varoitusta tai sakkoa 😀