On kesiä ja on kesiä

Jatkuvaa lomaa?

Siitä on nyt aika tasan vuosi, kun muutettiin tänne Waterloohon. Aika on ja ei ole mennyt nopeasti. Valtavasti on tullut eteen uusia asioita, kivoja ja sitten ei ihan niin kivoja. Tällainen työstä poissaoleminen on samalla myös matka omaan itseen. Siihen, miten paljon itseä määrittelee työn kautta ja miten työ vaikuttaa oikeastaan kaikkeen ihan arkielämän järjestelyistä siihen, minkälaisten ihmisten kanssa päivät kuluvat. Kun päiviä ei määritä eikä aikatauluta työ, ei toisaalta myöskään ole ns. vapaa-aikaa. Toki voi ajatella niin, että kaikki päivät ovat sitä vapaata, mutta itse olen vielä niin kaavoihin kangistunut, että jos ei ole arkea, ei ole varsinaista viikonloppuvapaatakaan. Tyhmää joo, mutta päivät ovat helposti vain toistensa kaltaista massaa, jota rytmittävät muutamat säännölliset tapaamiset tai epäsäännöllisesti toistuvat tapahtumat. 

Jokainen päivä on rakennettava aina uudestaan alusta lähtien ihan siitä, missä ja miten aikoo lounastaa. Kuulostaa periaatteessa kivalle, mutta erityisesti tämä lounasasia on saanut jopa minut - ikuisen työpaikan lounaista valittajan - kaipaamaan työpaikkaruokalaa. Ruokatottumukseni ovat taatusti ottaneet takapakkia, ja kun samalla sekä arki- että muun liikunnan määrä on vähentynyt, ei tilanne ole varsinaisesti mennyt siltä osin hyvään suuntaan. 

Sosiaalinen piiri

Olen huomannut samojen pään sisäisten asioiden tapahtuvan suunnilleen samaan aikaan, kun vertaan tilannetta siihen, jolloin edellisen kerran olin pidemmän jakson pois töistä eli vuoden vuorotteluvapaalla meidän USAn reissun aikana. Ensin aika menee uutta ihmetellessä ja kotiin ja uuteen kotipaikkaan tutustuessa. Vähitellen alkaa löytää uusia tuttavuuksia ja jopa ystäviä. Tällainen kokemus osoittaa hyvin myös sen, että suomalaisuus ja jopa pohjoismaalaisuus yhdistää ihmisiä silloinkin, kun ei välttämättä muuta yhteistä pohjaa ihan helposti löytyisi. On myös ihanaa ja jopa opettavaista huomata, että omien kuplien ulkopuolella on aivan mahtavia ihmisiä, joita ei ilman tällaista alkuun 'pakotettua' tutustumista olisi koskaan oppinut tuntemaan. Ystävyyssuhteet myös ainakin näin aikusiällä kestävät pidemmänkin tauon. Ja tässä vaikkapa sosiaalinen media on aivan loistava ylläpitäjä! Teimme toukokuussa yhdistetun työ- ja lomamatkan USA:an. Siellä vietimme aikaa ja yövyimme ystävien luona, joihin tutustuimme tuon USA-vuoden aikana. Samoin pari viikkoa sitten saimme tänne vieraaksemme (tosin ihan vain päiväseltään) intialaisten ystäviemme tyttären, joka oli reppureissaamassa Euroopassa ystävänsä kanssa. Ihan mahtavaa!

Itselläni luontevat piirit täällä ovat ensisijaisesti muut suomalaiset (sotilaiden) puolisot. Meillä on muutamia kiinteämpiä whatsup-ryhmiä, joissa voidaan vaihtaa ajatuksia mistä vaan, lähettää lounaskutsuja tai sopia treffejä muuten vaan. Ihan mahtavia ryhmiä aina siitä, jos haluaa kysyä vaikkapa, mikä olisi paras jauho leivontaan tai onko vinkkejä hyvistä retkikohteista lähialueilla. On myös erilaisia ryhmiä, joiden kanssa suunnittelemme muutamia täällä järjestettäviä tilaisuuksia, kuten miehen työn SHAPEn yhteisiä tapahtumia tai syksyisin järjestettävän NATO-basaarin valmistelut. Suunnitteluhan kestää käytännössä koko vuoden, joten sen tiimoilta on ihana tavata ihmisiä ja kuulua ryhmään. 

Lisäksi itselläni on miehen työn puolesta yhtenä viiteryhmänä kansainvälisten NMR-puolisoiden ryhmä, joiden kanssa tapaamme erilaisissa yhteisissä isommissa ja pienemmissä juhlissa ja tapahtumissa. Kaksi kertaa vuodessa järjestetään myös vuorollaan johonkin NATO-maahan viikon kestävä opinto-/tutustumismatka, jossa puolisot ovat mukana osin oman ohjelman ja osin yhteisen ohjelman puitteissa. Tämän kesän matka tehtiin  vähän ehkä tylsästi Belgiaan ja Luxemburgiin (tosin niissäkin sain valtavasti uusia kokemuksia, kuten käynti ateljeessa, jossa näimme miten etenee prosessi ideasta valmiiksi haute couture -luomukseksi. Joo ei ihan mun ominta alaani). Syksyllä suuntaamme Unkariin. Jossain vaiheessa on myös Suomen tehtävänä isännöidä tätä joukkoa omalla vuorollaan. Mielelläni olisin sitä järjestelelmässä, mutta katsotaan nyt ajoittuuko se meidän aikaamme vai ei. 

Yhteys paikallisiin ihmisiin puuttuu kyllä valitettavasti ihan kokonaan. Samalla se tarkoittaa sitä, että ranskan puhuminen on minulla edelleen lähes yhtä ontuvaa kuin tänne tullessakin. Käyn kyllä ranskan kurssilla, mutta jos kielen käyttö päivittäisessä elämässä rajoittuu kaupassa käytyyn '100 g tuota leikkelettä' , 'en tarvitse kassia' ja 'mukavaa päivänjatkoa' -tasoiseen viestittelyyn, ei kielitaito juuri pääse kehittymään. Ne perheet, joissa on pieniä lapsia, joutuvat edes jonkinlaiseen kommunikointiin, kun heidän koulujensa ja muiden asioidensa kanssa yhteyksiä muihin on selvästi enemmän. Tosin toki jos ja kun lapset valtaosin käyvät kansainvälistä koulua, on siinäkin kielenä valtaosin englanti. 

Työ

Johtuneeko sitten juuri tuosta edellä mainitusta kontaktien vähyydestä, että tässä vaiheessa vuotta alkaa tulla taas kaipuu töihin. Saman huomasin USAn vuoden aikana eli vajaan vuoden kestänyt kotirouva-aika oli aivan riittävä ja odotin silloin jo innolla syksyä ja työhönpaluuta. Nyt olen noteerannut saman. No töitä en todennäköisesti aloita vielä vuoteen ainakaan Suomessa, joten sitä lienee turha itkeä. Vaikka täytyy kyllä sanoa, että nykyinen maan hallituksen tilanne ja sen kaavailemat muutokset lainsäädäntöön omalla osaamisalallani ovat kyllä niin sormia syyhyttävän herkullisia, että suorastaan palan halusta päästä sorkkimaan niitä jotenkin! Ajattelinkin, että voisin oikein hyvin lähettää hallitusnelikolle pitkiä viestejä, jossa kertoisin heille aivan ilmaiseksi omia näkemyksiäni uudistuksiin. 

Itse työn puutteen lisäksi olen todennut, että yhtä lailla kaipaan tilaisuutta keskustella työhöni liittyvistä asioista, pallotella asioita, pohtia, kommentoida ja kertoa omia näkemyksiäni. Työssäni kuitenkin olin tottunut siihen, että näkemyksilläni on väliä, niitä kuunnellaan ja pystyin yhdessä muiden kanssa vaikuttamaan asioihin. Tällä hetkellä sellainen 'tukiryhmä' puuttuu. Pahoittelenkin kovasti sitä, että ne entiset ja nykyiset kollegat, jotka ovat täällä käyneet kyläilemässä, ovat myös saaneet täyslaidallisen pohdintaa työasioista. Samalla myös kiitän teitä kaikkia siitä, että olette toimineet täydellisenä varoventtiilinä, jolloin olen kuormittanut puolisoani vähemmän omilla työpohdinnoillani. Vinkiksi siis samalla työkavereilleni, että ei ollenkaan haittaa, jos lähetette tännepäin välilllä jotain materiaaleja kommentoivaksi. Aivan varmasti kommentteja tulee :) Ja Brysseliin kokousmatkalle tulevia kollegoita tapaan enemmän kuin mielelläni lounaiden tai päivällisten merkeissä!

Minulla on siis vielä vuosi jäljellä tätä vapaata. Se tarkoittaa sitä, että suunnilleen puolen vuoden päästä olisi varmaan viimeistään syytä ottaa yhteyttä työpaikalle ja neuvotella siitä olenko tulossa takaisin ja jos, niin mihin tehtäviin. Tällä hetkellä kallistun vahvasti työhönpaluun kannalle, mutta toisaalta koskaan ei voi tietää mitä elämä ylipäätään tuo tullessaan. 

Kyläilyjä ja turisteilua

Ollaan nyt asuttu uudessa kodissamme runsas kuukausi. Mehän jouduimme muuttamaan aiemmassa muuten ihanassa kodissa ilmenneiden sisäilmaongelmien vuoksi. Aikamme mietittiin, mitä tehdään ja päädyimme sitten terveyssyistä vaihtamaan asuntoa. Vanha belgialainen omakotitalo vaihtui moderniksi kerrostaloasunnoksi. Ja täällä on pikkuvessassakin lavuaari, mikä ei varmaan suomalaisesta noin yleisesti tunnu mitenkään ihmeelliselle asialle. Mutta uskokaa pois! Täällä se on ihan ylpeilyn aihe expat-piireissä.  

Muutettiin siis vikkoa ennen juhannusta ja seuraava viikko laitettiin asuntoa kuntoon (hyvä että oli vielä säästössä vuoden vanhat Niemen laatikot). Vietettiin sen jälkeen viikko Suomessa ja kotiinpaluun jälkeisen neljän viikon aikana meillä on ollut kolme eri yökyläystävää (sukulaiset lasketaan tässä yhteydessä myös ystäviksi). Eli kaikkiaan heinäkuu on kulunut pitkälti vieraiden kanssa kulkiessa. Mies on kyllä ollut ihan normaalisti töissä, eli vieraiden viihdyttäminen on ollut arkipäivien aikana lähinnä minun projektini. Vieraat ovat ihania, mutta käytännössähän se tarkoittaa kuitenkin sitä, että se ns. normaali arki ei päässyt alkamaan vieläkään. Jääkaappi ammotti tyhjyyttään, kun ruokailut hoidettiin eri puolilla Walloniaa ravintoloissa. En myöskään leiponut mitään, koska pakkohan konditorioista on ostaa herkkuja illaksi. Lisäksi noihin viikkoihin mahtui sekä Belgian että Ranskan kansallispäivän virallinen juhlinta ja yhdet viralliset päivälliset eli aika tiukalla ohjelmalla mentiin. 

Kävimme vieraiden kanssa Antwerpenissä, shoppailemassa, parissa linnassa ja Bruggessa. Sää onneksi suosi kaikkien vierailujen aikana, vaikka keskimäärin kesä on ollut ihan järkyttävän sateinen ja tuulinen. Ostimme uuden kodin terassiille mukavan sohvaryhmän, jossa olemme istuneet yhteensä ehkä noin kaksi tuntia. Muun ajan sohvan pehmusteet ovat olleet lähinnä olohuoneen nurkassa sateelta suojassa. Kasvien alta joudun tyhjentämään välillä ruukkujen aluslautasia, ettei niissä seisoisi vettä jatkuvasti. Kun viime kesä oli rutikuiva ja lämpö huiteli koko ajan 30 asteen tienoilla, on kontrasti melkoinen! Eron huomaa esim. siitä, että siinä missä viime kesnä kaikki viheralueet olivat aivan keltaisia jo alkukesästä eikä oman pihan nurmikkoa voinut leikata käytännössä kertaakaan ennen syyskuuta, niin nyt joka paikka on kauniin vehreä ja runsas. Joo luonto varmaan tykkää enemmän tästä kesästä, mutta itse kyllä olin oikein tyytyväinen viime kesään. 

Viime viikko ja tämä viikko ollaan nyt yritetty elää jollain lailla tavallisesti ilman vieraita tai kenenkään järjestämiä päivällisiä tai muita juhlia. Tämän jälkeen alkaa loma sillä meistä, joka käy töissä, joten arki jää sivuun taas joksikin aikaa. Lomaa vietetään sekä Suomessa että Espanjassa ja vähän toki myös täällä kotona. Syksyllä otetaan taas vieraita vastaan tänne airbnb-majoitukseemme oikein ilolla!

Ajan kulkua

Syyskuussa yritetään päästä taas arkeen kiinni joksikin aikaa. Tosin syksykin näyttää kovin repaleiselle, kun heti syyskuussa on aiemmin mainitsemani viikon matka Unkariin. Sen jälkeen matkustan itse muutamaksi viikoksi Suomeen, jossa odotettavissa on ensimmäisen lapsenlapsemme maailmaan saapuminen! Jännitystä ja uusia asioita riittää siis ihan kotimaassakin runsain mitoin. On kyllä huimaa, miten oma lapsi voi olla jo siinä iässä, että meistä tulee isovanhemmat! Kun Suomesta lopulta palaan, ollaankin lähestulkoon lokakuussa, mikä tarkoittaa sitä, että sosiaalinen elämä täällä vilkastuu, NATO-basaarin valmistelut ovat loppusuoralla ja sitten onkin enää pieni hyppäys jouluun! Eli käytännössä ihan hetken päästä ollaan siinä tilanteessa, että sitä töihinpaluuta pitää alkaa ihan tosissaan suunnittelemaan... 

Toistaiseksi kuitenkin vielä eletään (hyyyyyvin sateista) kesää ja ihan kohta pitkään odotettua lomaa. Täytyy sanoa näin vierestä seuranneena, että ei mies ole kaikkein helpointa työrupeamaansa tähän uransa loppupuolelle ottanut. Työpäivät ovat pitkiä ja venyviä, työviikot jatkuvat välillä viikonlopun puolelle, uusia asioita tulee koko ajan eteen ja monessa suhteessa hän on täällä keksimässä ratkaisuja ongelmiin, joita ei aiemmin tiedetty edes olevan olemassa. 

Mutta siis viikon päästä olemme jo lomalla ja työasiat saavat odottaa ainakin hetken aikaa.