Uusi vuosi, vanhat jutut

Meni joulu, meni vuodenvaihde ja jopa tammikuu on hurahtanut ohi! Tämä on se aika vuodesta, jolloin alkaa vähitellen elätellä toivonpilkahdusta siitä, että valo joskus voittaa pimeyden ja kevät ja kesä voivat ihan oikeasti joskus vielä saapua. 

Talven seuraaminen täällä keskisessä Euroopassa on ollut mielenkiintoista. Varsinaista talvisäätä suomalaisessa merkityksessä ei ole ollut ainakaan toistaiseksi. Enkä usko, että sitä enää taidetaan saadakaan. Lunta ei ole näkynyt, vaikkakin muutama pakkasaamu on ollut ja maassakin on hetken aikaa näkynyt kuuraa. Lämpötiloissa ollaan oltu välillä ihan Etelä-Suomen lukemissa eli nollan molemmin puolin on liikuttu. Suomeen ehkä erona se, että päivisin on joka päivä oltu plussan puolella. Lunta ei siis ole (onneksi!), sadetta ja tuulta on riittänyt, mutta onneksi myös ihania aurinkoisia päiviä, jolloin tuntuu, että lämpö suorastaan imeytyy talvitakin läpi koko kehoon. Tavallaan olemme jo Helsingin helmikuun lopun tunnelmissa eli auringon lämmön selvästi jo huomaa. Ihanaa! Tuskin maltan odottaa kevään tulemista ja sen seuraamista, missä vaiheessa puihin ja pensaisiin ilmestyy silmut ja maasta puskee uusia kasveja.

Vuodenvaihde aiheuttaa pientä stressiä monessakin suhteessa. Toisaalta on vähän sellainen fiilis, että elämä menee jo omalla painollaan ja päiviin on muodostunut oma rytminsä (= ei mitään rytmiä). Toisaalta taas tuntuu, että olen edelleen vähän hukassa ja oman elämän merkityksellinen sisältö puuttuu vieläkin. Tämä on laittanut minut miettimään sitä, mistä merkityksellisyys itselle muodostuu ja miksi.

Päädyin sattuneesta syystä muutama päivä sitten työpaikan Teamsiin. Toki olen siellä satunnaisesti käynyt, kun notifikaatioita vilahtaa ruudulle, mutta en ole sen suuremmin käynyt lukemassa omien ryhmieni sisältöjä. No nyt pari päivää sitten tein sen. Ja ai, miten sormet syyhysivät liittyä mukaan keskusteluihin, kommentoida asiakirjaluonnoksia ja pohtia tulevia painotuksia ja kampanjoita. Maltoin kuitenkin mieleni ja pidin sormet kurissa. Mutta teams-seikkailu sai kyllä aikaan vähän haikean fiiliksen, kun yhtäkkiä taas käsitin, että tällä hetkellä ketään ei kiinnosta vähääkään, mitä mieltä minä jostain asiasta olen tai miten minä haluaisin viedä asioita eteenpäin. Vähän pelottaa myös se, miten onnistun säilyttämään osaamiseni tai asiantuntemukseni, jos minulla ei ole ketään, jonka kanssa asioita pohdin. Toki luen edelleen erilaisia uusia julkaisuja, raportteja ja seuraan uutisia, mutta kaikki niistä syntyvät ajatukset jäävät vain oman pääni sisään. Se on myös kovin harmillista, koska vasta toisten kanssa ajatuksia pallotellessa ideat kehittyvät ja jalostuvat. Eli voisi sanoa, että minulla on varmaankin vähän ikävä työtä ja työyhteisöä. Onhan se kuitenkin ollut niin valtava osa elämää jo - no - suunnilleen neljäkymmentä vuotta. 

Toki nautin tästä vapaasta ajasta ilman aikatauluja. Mutta toisaalta arkielämä on arkielämäää missä tahansa eli päivät koostuvat pääosin ruokakaupassa käymisestä, siivoamisesta, televisiosta, kirjoista ja onneksi myös tapaamisista muiden (suomalaisten) kanssa. Ja siis koska siivoamista ja ruokakauppoja en todellakaan harrasta joka päivä, on päivissä hyvin paljon väljyyttä. Ulkoilen paljon ja luen paljon. Tällä viikolla aloitan vihdoin ranskankurssin, mitä odotan ihan innolla! Tietysti odotan sitä, että ehkä jopa oppisin hieman ranskaa, mutta erityisesti nautin siitä, että minunkin kalenterissani on säännöllinen merkintä joka viikolle. 

Onhan meillä myös kiireitä täällä, mutta kiire on kovin suhteellista. Meidän perhekalenterissamme on merkintöjä lukuisista vieraista, joita Suomesta tänne saamme ja se on aivan ihanaa. Lisäksi merkintöjä on iltaisin, kun osallistumme erilaisiin tapahtumiin miehen työn puitteissa. Juuri viime viikolla osallistuimme päivällisille, joilla meidän lisäksemme mukana oli saksalainen ja kreikkalainen pariskunta. Ja tarjolla perinteinen saksalainen ruoka eli paistettuja perunoita valtaisan makkaravalikoiman kanssa palan painikkeena saksalaista olutta. Eli ihan aina nämä hienot päivälliset eivät ole oman kulinaarisen makuni mukaisia. No siitäkin selvittiin ja seura oli mitä parhainta. 

Onnistuimme kuitenkin onneksi irrottautumaan arjesta tammikuussa ja teimme viikon matkan Madeiralle. Se on ollut kohteena mielessämme jo vuosia, mutta jotenkin on aina jäänyt menemättä. Selailimme eri vaihtoehtoja netissä ja lopulta päädyimme siihen, että fiksuinta on ottaa valmis matkatoimiston paketti. Ostos netistä sujui helposti ja sen jälkeen saimmekin sitten päivittäin ranskankielisiä sähköposteja, joita googlen kanssa käänsin vain huomatakseni, että yleisimmin niissä vain toivottiin, että matkustajat hankkisivat erilaisia lisäpalveluja. Mutta kaikki sujui matkatoimiston kanssa hyvin ja itse matka oli erittäin onnistunut! Madeiran luonto jopa näin keskitalvella oli häkellytttävän upea! Tuntui, että joku olisi ottanut kaiken vihreän mitä kuvitella saattaa ja istuttanut ihan joka neliösentin täyteen koko saaren alueella. Vuokrasimme auton, patikoimme levadoilla ja muilla reiteillä ja ihastelimme merta, aurinkoa ja kaikkia upeita värejä, joita luonto tarjosi suorastaan yltäkylläisesti! Muutama sadekuuro ei haitannut, vähän lämpimämpi sää olisi ollut ihan kiva, mutta patikointi sujui oikein loistavasti myös vähän viileämmässä. 

Etukäteen hieman jännitin, miten selviän korkeanpaikankammoni kanssa tuolla, mutta pelko (ainakin näillä reiteillä) oli onneksi turha. Olihan siellä huimia pudotuksia ja valtavia korkeuseroja ja paikoitellen jouduin katsomaan tiiviisti eteeni enkä ympärilleni, mutta missään vaiheessa ei tullut mieleenkään, että joutuisi jättämään homman kesken. Hieman myös mietitytti yhden reissun tunneli, joka kuvauksen mukaan oli kapea, matala ja pimeä. No olihan se. Koko ajan piti mennä ihan levadan ja kallioseinän kapeaa reunaa pitkin osittain sivuttain, ajoittain piti kumarrella ja koko ajan varoa päätä (iskin sen kerran kattoon), mutta otsalampun varassa tuo runsaan 800 metrin tunnelikin selvittiin. Lisäksi kuljimme muutaman vesiputouksen takana, loikimme tulvivien polkujen yli ja sotkimme kenkämme kunnolla mutaan. Kaiken kaikkiaan mieleen jäi kyllä vahva halu mennä tuonne vielä joku kevät tai kesä, jolloin luonto näyttää varmaan vielä upeammalle. 

Myös kevään ajalle olemme suunnitelleet erilaisia lähimatkoja ja vähän pidempiäkin ja onkin ihan mahtava miettiä mihin kaikkialle täältä autolla tai junalla pääsee kulkemaan. 

Viime perjantaina sain jälleen myös lämmityslaitekorjaajan ilokseni. Hän on käynyt kuukauden sisään jo pari kertaa, mutta aina on joku osa puuttunut. Meillä siis lämmöt ovat joulusta lähtien katkeilleet jopa pari kertaa päivässä ja esim. viime viikolla lenkin jälkeen mietin, että onko nyt liian tiukan lenkin seurauksena elimistö jotenkin jumissa, kun tuntui että vain palelen koko ajan. No, lämpötila olohuoneessamme oli 17 astetta, mikä varmaan aika hyvin selitti sen kylmän tunteen. Pienellä lämmityslaitteen räpläämisellä sain taas lämmöt onneksi palautumaan. Onneksi korjaaja tuli oikea osa mukanaan ja ainakin toistaiseksi kaikki on toiminut oikein hyvin. Kommunikoimme hänen kanssaan jo aika kivasti ilman google-kääntäjää. Hän tiesi aiemmilta käynneiltään, missä lämmityslaite kellarissa on, minä näytin, että menen asuinkerrokseen, hän huuteli tunnin päästä Madame, ja näytti peukulla ylös ja sanoi ok. Minä ranska-englannilla, että onko varmasti sama lämpötila koko ajan yöllä ja päivällä? Hän hetken ihmetteli mitä tarkoitan, räpläsi taas laitetta ja sanoi uudestaan ok, ja että se on nyt bon. Ja siis onhan se ollut oikein bon tuon jälkeen eli lämmöt ovat pysyneet päällä. 

Uusi viikko on jälleen alkamassa. Huomenna aamulla hyväntekeväisyyskokous edessä Brysselissä ja torstaina kielikurssi. Muuten ulkoilua, lenkkeilyä ja kotihommia. Minun kalenterissani tämä siis tarkoittaa nykyisin täyttä viikkoa. Olen sentään lupautunut suurlähetystöön eduskuntavaaleihin vaalitoimitsijaksi, joten on tässä sentään ihan oikeaakin ohjelmaa tulossa myöhemmin. Meillä on myös ilmeisesti asunnon vaihto kevään aikana edessä (siitä myöhemmin lisää) ja välittäjien kanssa yhteydenpito on kyllä aihettanut ja aiheuttaa melkoisesti harmaita hiuksia ja hermojen kiristymistä. 

Ihanaa helmikuista keväistä viikkoa kaikille! 

(kuvat ovat lähinnä Madeiralta. Ja Rembrandtin kotimuseosta Antwerpenistä. Upea paikka!)