Muutto ulkomaille

Elämässä sattuu ja tapahtuu. 

Näin meilläkin. Mieheltäni kyseltiin viime talvena halukkuudesta työskennellä muutaman vuoden Belgiassa ja hetken, hyvin pienen hetken miettimisen jälkeen päädyin lähtemään hänen mukaansa. Yhtä lyhyesti hän taisi miettiä omaa vastaustaan. Työpaikastani järjestyi onneksi minulle vapaata, joten olimme vapaita suunnittelemaan elämämme rakentamista Belgiaan. Asuinpaikaksemme valikoitui jo aika pikaisella etsimisellä Waterloo, historiallinen paikka, mutta nuori ja pieni kaupunki, josta on lyhyt matka sekä Brysseliin että miehen työmaalle. 

Asunnon etsintä etänä oli oma prosessinsa. Hulluna surffalimme belgialaisella Oikotietä  vastaavalla sivustolla ja metsästimme sopivia kohteita. Tarjontaa oli niukasti ja yhteydenpito välittäjiin ei ollut kaikkein joustavinta. Kun samanaikaisesti vaihdoimme asuntoa myös Suomessa, oli  todella mielenkiintoista tehdä havaintoja siitä, miten eri tavalla vällittäjät tekevät työtään eri maissa. Suomalaisten eduksi ainakin tässä tapauksessa sata nolla! Siinä missä suomalainen välittäjä vastasi  viimeistään tunnin sisällä miten tahansa jätettyyn viestiin, saimme lähettää Belgiaan useita sähköposteja, tekstareita ja uusia yhteydenottoja ennen kuin saimme vastauksen "talo ei ole enää vapaana" tai ei vastausta lainkaan. Lopulta huhtikuussa lähdimme paikan päälle muutamaksi päiväksi vain pari käyntiä valmiiksi sovittuna. Vähän alkoi välillä jo epätoivo iskeä, kun tiesimme, että uutta asunnonetsintämatkaa emme pääse tekemään ja uuden kodin on löydyttävä nyt. Kaiken huipuksi Brysselin kentälle saavuttuamme saimme puhelun Suomesta välittäjältämme, joka kertoi että ostamamme asunnon kaupat on peruttu. Stressimme ei siitä vähentynyt ja googlailimme nyt iltaisin sekä Belgian että Suomen tarjontaa. 

Huomasimme pian Waterloohon saavuttuamme, että paras keino tavoittaa välittäjä on marssia suoraan sisään heidän toimistoonsa, jolloin asiakkaan välttely on huomattavan paljon vaikeampaa. Näin onnistuimme lopulta sopimaan esittelyn lähes kymmeneen kohteeseen ja fiilis alkoi olla jo huomattavasti korkeammalla. Talo talolta toivo kuitenkin hiipu ja mieliala laskii. Puheet siitä, että rakentamisen standardit ja laatu poikkeavat suomalaisesta (joka sekin taitaa jo olla enemmän myytti kuin todellisuus) oli karun totta. Selvästi havaittavat homekohteet tai 'vuokralainen voi hyvin itse ostaa tähän tilalle uuden uunin' -tapaukset oli helppo hylätä heti. Lopulta päädyimme kolmen kärkeen, jotka kaikki olivat jollain lailla mahdollisia. Kaksi omakotitaloa ja yksi kerrostalo. Vuokrasopimuksen tekeminen ei kuitenkaan ollut vain omissa käsissämme ja saimmekin jännittää vieä pari viikkoa sitä, minkä kohteen näistä itsellemme saisimme. Tai saisimmeko mitään. Saimme kuin saimmekin suosikkitalomme!

Pakkaamista

Toukokuussa sitten pakkasimme Suomen kotia kahteen (tai oikeastaan jopa kolmeen) eri kasaan: uuteen Suomen asuntoon siirtyvät huonekalut, tavarat ja vaatteet ja sitten Belgiaan mukaan lähtevät. Lisäksi, kun itse palaan vielä alkusyksyksi Suomeen töihin, jätin omia syysvaatteitani vielä odottamaan. Voin vain kuvitella sitä tavaran määrää, jos meillä olisi lapsia mukana! Vihdoin muuttomiehet saapuivat, pakkasivat huonekalut ja helposti särkyvät tuotteet muuttoautoon ja lähtivät kohti Belgiaa. Haikeana tein loppusiivousta vanhaan tyhjään kotiimme ja yritin totuttautua uuteen Suomen-kotiin, jonne olimme jo kaikki tavaramme vieneet. Juhannusviikolla hyppäsimme sitten mekin taas Finnairin siiville uutta Belgian kotia kohti. Jännitystä oli enemmän kuin tarpeeksi. Olimmehan nähneet talon edellisen kerran vain pikaisesti noin vartin verran ja muistikuvamme olivat jo lievästi hämäriä. Onneksi olimme ottaneet muutamalle ensimmäiselle yölle hotellihuoneen, joten meillä oli ainakin yöpaikka kunnossa kaiken varalta.

Muuttomatka

Vietimme Waterloossa tuolla matkalla viikon, jonka aikana saimme lähes kaikki pahvilaatikot purettua (muuttofirman kirjanpidon mukaan meillä li 138 tuotetta/pakkausta), huonekalut käärittyä pois kuplamuovista ja astiat valtaosin siirrettyä kaappeihin (voi taivas sitä pakkauspaperin määrää!) siltä osin, kun oli kaappeja, joihin niitä laittaa. Tosin, kuten jokainen minkä tahansa muuton tehnyt hyvin tietää, niin uusien paikkojen löytäminen vanhoille tavaroille osoittautuu usein melko haasteelliseksi. Säilytystila on yleensä sen verran eilaista, että aika moneen kertaan pitää miettiä, mihin joku tuote olisi järkevä tai edes mahdollista sijoittaa. Niinpä meillä on edelleen ns. väliaikaisia sijoituspaikkoja,

Tuon viikon aikana kaiken purkamisen ja siivoamisen lisäksi teimme myös useamman Ikea-keikan. Kyllä, kaiken keskieurooppalaisen ihanan antiikkitarjonnan keskellä menimme Ikeaan. Neljän makuuhuoneen talossamme oli esimerkiksi vain kaksi vaatekaappia, joiden arvioin vastaavan tasoltaan noin 70-luvun Sotkan tarjontaa. Ne raahasimme kellariin (mitä vuokraisäntämme vähän ihmetteli - hyvänen aika, hyvät kaapit!). Ikeasta lähti siis mukaan metrikaupalla vaatekaappeja, keittiön saareke (keittiö on ihanan uusi, mutta työtsaoa oli noin puolimetriä...) ja kaksi sohvaa. Entinen hyvin palvellut sohvamme jäi Suomen kotiin ja koska olohuoneemme täällä on - no, melko iso - oli jostain saatava sohvat nopeasti ilman kahdeksan viikon toimitusaikaa ja lisäksi vielä kohtuuhintaan. Viikon ankaran työskentelyn jälkeen jätimme lopulta taaksemme talon - ei vielä kodin - , jossa oli sängyt paikallaan, puolet vaatekaapeista kasattuna ja pari nojatuolia, sohvaa ja vitriiniä muuten tyhjässä talossa antamassa vaikutelman, että se on valmis ottamaan uudet asukkaat vastaan.

Uusi koti

Niin ja miten mahtoivat muistikuvamme vastata todellisuutta? Kyllä ja ei. Muistimme, että  kylpyhuoneet ovat vanhanaikaisia, mutta isoja, muistimme, että eteisen ja portaikon seinät ovat (hempeän?) persikanväriset ja että alakerta on ihanan valoisa. Emme kuitenkaan olleet kiinnittäneet huomiota siihen, että erillisissä vessoissa oleva 'ikkuna' on oikeasti lasitiilinen ikkunan virkaa tekevä viritelmä, joka on osittain suoraan auki ulos. Siis oikeasti suoraan ulos. Talvella saattaa olla edessä melko lyhyitä vessareissuja, joka sinällään on varmasti ihan hyvä. Toisessa vessassa ei ole ollenkaan hanaa tai vesipistettä (siis ei mitään!) ja toisessa on noin kämmenen kokoinen lavuaari, johon hanasta tulee pelkkä kylmä vesi. Ja kun alakertamme lattia on kokonaan kiveä, voi villasukille tulla syksyllä ja talvella käyttöä! (Kiitos, minulle saa kutoa niitä elo-syyskuussa, jos sinulla on ylitarjontaa 😉)

Suomeen palasimme vielä kahdeksi viikoksi järjestämään asioita siellä päässä. Olemme hassussa tilassa, jossa elämämme jakautuu kahden eri asunnon välille, joista kumpikaan ei (vielä) tunnu kodille. Odotamme koko ajan lähtöä sinne, jossa emme ole ja toisaalta yritämme rakentaa jonkilaista arjen sujuvuutta molempiin. 

Lopulta tuli kuitenkin hetki sanoa toistaiseksi hyvästi elämälle Suomessa ja siirtyä aloittamaan uutta vaihetta Belgiassa. Täällä olemme nyt olleet viikon verran, kasanneet loput vaatekaapit, saaneet vaatteet kaappeihin, ja tiedämme suunnilleen, missä aamupala-astiat ovat. Keittiössämme on muuten kaksi pistorasiaa. Yksi kaksiosainen pienen työtason päällä ja yksi lattianrajassa. Hiukan hakusessa on siis vielä se, miten kahvinkeitin, teenkeitin, leivänpaahdin ja yleiskone sijoitetaan. Uudessa Suomen-kotimme keittiössä (joka on hieman pienempi), on vertailun vuoksi 8 pistorasiaa. Työhuone toimii vielä varastona (mutta siellä on enää lähinnä työhuoneeseen kuuluvia tavaroita laatikoissa 😀), samoin yksi vierashuoneista (paaaaljon kenkiä ja laukkuja). Ja edelleenkään meillä ei ole vielä suurinta osaa huonekaluista, yhtään taulua seinällä tai lamppua katossa ja verhot ja matot, joita Suomesta toimme, on laitettu tilapäisesti edes joihinkin ikkunoihin ja satunnaisiin huoneisiin. Mutta asuminen on alkanut.